sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Tyttöjen viikonloppu

Eilen yksi parhaista ystävistäni Bettina saapui meille viettämään tyttöjen viikonloppua. Poikaystäväni oli ystävällään lanittamassa, joten meillä oli koko asunto ihan vain meidän käytettävissä! Sanomattakin selvää lienee, että kova kikatus kuului varmasti meidän asunnosta koko eilisen :)

Viikonloppumme aloitimme Digi-, Ski-, yms expoilta, joille olin saanut liput työpaikaltani. Expot olivat tänä vuonna kyllä suuri pettymys. Messukeskus oli remontin jälkeen itsessään upea, mutta messujärjestelyt olivat aivan päin prinkkalaa. Yleensä osastot on jaoteltu jotenkin fiksusti, mutta nyt kaikki tuntuivat olevan vain jotenkin läjässä. Aina en tiennyt millä expoilla sillä hetkellä oli.



Caramel Apples
Expoilta saavuttuamme kokkailtiin hieman tortilloja ja katsottiin samalla jääkiekkoa. Onneksi läppärini on niin surkea ettei pysty pyörittämään kuvaa pätkimättä ja kaiken lisäksi äänetkin jouduttiin kuuntelemaan kuulokkeista. Toisin sanoen, pääpointtina hommassa ei ollut oikeasti katsoa sitä jääkiekkoa vaan juoruta ja hengata sohvalla, kuten tyttöjen illassa kuuluukin. Kyllähän se Blues kuitenkin voitti Kalpan 0-6 ja kaikki maalitkin kuitenkin onnistuttiin bongaamaan. Jos jotakin joukkuetta Liigassa vihaan niin se on kyllä Kalpa. Sietääkin voittaa moinen roskajengi joka kerta. Kärpätkin ottivat komean 7-0 voiton Raksilassa ja Lassekin teki vaihteeksi taas 2 maalia :) Kyllähän tässä jo odottelee ensi kuun reissua Ouluun Suvin kanssa! Sinne mennäänkin kunnolla huutamaan sitten kun Kärpät kohtaa kotiareenalla Bluesin. 



Illalla pelin jälkeen kateltiin hieman Kostoa, johon olen jäänyt totaalisesti koukkuun kipeänä ollessani. Lisäksi tietysti harrastettiin näitä perinteisiä tyttöjen juttuja eli soviteltiin vaatteita ja testailtiin ihonhoitotuotteita. Testiin pääsivät Lumenen puhdistusaineet, jotka hankin 3+1-päiviltä. Bettinan mukaan lähti myös monta itselleni liian suurta mekkoa ja kiva, että vanhat vaatteeni pääsevät hyötykäyttöön! 


Todella hyvin lyhyen ja omakohtaisesti huonosti nukutun yön jälkeen (kiitos yskä), heräsimme taas virkeänä uuteen päivään. Koska oli sunnuntai, juhlistimme aamua hieman paremmalla aamupalalla kuin yleensä. Siihen sisältyi tietysti urheiluhulluille tyypillistä maitorahkaa FunLightilla (Bettinalle uusi kokemus) sekä tuoreita Croissantteja. 


Kolmen aikaan olikin aika lähteä saattelemaan ystävää juna-asemalle. Vaikka viikonloppu kestikin vain yhden päivän, oli silti rentouttavaa ja ihanaa viettää aikaa hyvän ystävän kanssa hieman erimerkeissä kuin yleensä. Muutoin kun yleensä näemmä Helsingin vilskeessä nopsakkaasti. Tarkoitus oli myös mennä treenaamaan, mutta jo viikon kestänyt flunssani sen esti. 

Kiitos kuitenkin Bettina viikonlopusta ja ihanaa kun olet olemassa <3

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi <3