keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Syysuutuudet mielessä

Harvemmin teen näitä mitä haluaisin / aion tilata-postauksia, mutta tänään kun serkkuni Hannan kanssa netissä kaikkea selattiin läpi, ajattelin hieman valaista mikä tässä syksyn vaatetuksessa sitten inspiroi vai inspiroiko mikään. Sen verran noista syksyn väreistä, että eivät ole kyllä omaan mieleeni sitten alkuunkaan. Kaikki vihreät, ruskeat yms punaiset (varsinkaan burgundi!) kuuluvat miltei auttamatta hyiyök-osastolle. Poikkeuksena ehkä tietynlaiset ruskeat / beiget, joita voin ehkä sietää.

Aloitetaampa legginseistä, jotka ovat olleet listallani jo todella kauan. Kerran aiemmin omistin tälläiset ja kuvittelin omistavani edelleen, mutta liekö muutossa sitten lentäneet jonnekin salaiseen paikkaan. Kyseessä siis "nahka"legginsit, jotka eivät kuitenkaan oikeasti sitä ole.

H&M 34,95€

Nelly / Vila 16,95€

























Vaihtoehtona siis nämä hennesin ehkäpä hieman liian rajut ja kiiltävät omaan makuuni. Lisäksi noissa hennesin leggareissa on sivussa vetoketjut pohkeissa, mistä en oikeastaan tykännyt.

Katselin päivällä mustia korkkareita myös ensi viikkoista Oulun reissua varten sekä en myöskään omista yhtiäkään virallisiin tilaisuuksiin sopivia mustia kenkiä. Olisin halunnut suht hillityt korot, mutten mistään tähän hätään löytänyt muuta kuin joko 9cm tai 12cm koroilla varustettuja kenkiä.
H&M 24,95€

H&M 29,95€




















Tavallaan nuo kalliimmat ovat miellyttävämmät, mutta kuten Hannakin noita kommentoi, on tuo korko aika töppömäinen ja näyttää ehkä hieman hölmöltä. Toisaalta niissä olisi matalammat korot, kun en mitään tappokorkoja tosiaan haluaisi. Taidan silti päätyä noihin korkeampiin (Saminkin iloksi), sillä ovat kuitenkin kauniimmat näistä kahdesta. Toki jos jossain on upeita ja edullisia mustia korkkareita, vinkkejä otetaan vastaan.

Tällä kertaa hennesin kuvastosta ei löytynyt yhtäkään mekkoa, mutta yksi ainoa hame sentään miellytti omaa silmääni. Yllättäen kyseessä on luonnonvalkoinen (mun mielestä nude) hame, jossa on paljetteja. Voisin kuvitella yhdistäväni tämän hameen moneen jo kaapistani löytyvään elementtiin eikä tarvitsisi metsästää asukokonaisuutta niinkuin kesällä Virossa shoppaillessani.

H&M 49,95€
Hinta on kuitenkin melko suolainen, joten tätä täytyy vähintään kaupassa käydä miettimässä pariin otteeseen. Zarassa olen tottunut siihen, että tuotteet maksavat hitusen enemmän kuin muualla, mutta hennesillä en ihan rivihameesta ihan mutisematta tuota hintaa maksa.

Zarasta puheenollen, sieltä pitäisi kotiuttaa yksi asiallisen tyylinen jakku. Hanna kuvaili näyttämiäni jakkuja Chanel-tyylisiksi ja taisipa olla oikeassa. Ruotsin prinsessatkin kun oli bongattu Chanel-henkisissä jakuissa juhlissa.

Zara 99,95€
Zara 69,95€




















Tietenkään minun tuurillani en näitä Suomesta löydä, mutta edes joku vastaava. Välillä koulussakin joutuu käyttämään jakkupukua ja työelämäkin lähestyy uhkaavasti. En sitten tiedä jos koodaajaksi aion niin kuinka vakavasti otettava olen jakkupuvussa, heh :) Kuitenkin, tuo vasemmalla oleva on oma lempparini näistä kahdesta ja oi kun tuon saisi.

Tälläisiä vaatteita siis haluaisin jossain vaiheessa kaappiini. Huomenna posti tuokin toivottavasti jotain mitä olen odottanut jo kauan! Siitä sitten lisää viimeistään perjantaina, jolloin paketin on pakko jo olla täällä. En meinaan jaksa odottaa edes huomiseen!

4 kommenttia:

  1. Mäkin oon kattellu noita kiiltäviä leggareita ja noi Nellyssä olevat oli jo kerran ostoskorissakin :D

    VastaaPoista
  2. kivoja tuotteita oot löytäny ;) sulle sopii tommoset nudenväriset tai siis tommoset "Hempeät" ja ruskeat ;D
    Nahkapöksyt olis raju lisäys syksyn lookkiin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vois olla vähän liian raju lisäys :D mut onneks noi on vaa vähä sinne suuntaan et kevyt alotus :D ja kiitos kehuista <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3