Koskaan aiemmin en ollut kyseisellä kirpparilla käynyt, mutta tämän visiitin jälkeen käyn varmasti uudestaankin. Olihan siellä paljon roskaa (parhaita oli nysät käytetyt lyijykynät), mutta myös muutama helmi. Koskaanhan ei tiedä vaikka kohdalle osuisi vain huonoja, mutta siksi kirppareilla täytyykin jaksaa kierrellä säännöllisesti.
Jäähalli kiertelyn jälkeen päätettiin lähteä vielä Kaivarin Kanuunassa käymään, jossa olen vieraillut kerran aiemmin. Mikäli ette ole kummallakaan kirpparilla käynyt, suosittelen vierailemaan molemmissa. Kunhan Suvilahteen aukee uusi "Valtteri", aion myös mennä myymään omat vanhat vaatteeni pois siellä. Muutamia olenkin kaupannut jo onnistuneesti Facebookin kirpparilla, mutta työnsarkaa olisi vielä paljon.
Juuri äsken sain kaikki vaatteet testattua ja kokojen arviointi näyttää menneen nappiin, sillä mikään ei ollut liian pieni tai suuri. Kirpparilla kun harvemmin on mahdollista sovittaa. Ostoksia en tässä vielä sen kummemmin esittele, mutta paljastettakoon sen verran että rahaa kului kokonaisuudessaan 21 euroa ja vaatteita lähti mukaan 6 kappaletta. Siinä voidaankin miettiä montako uutta vaatetta 21 eurolla nykyään saisi.
Kirppiksillä käyminen on kyl mahtavaa! Se fiilis, kun löydät parilla jotain täydellisen mahtavaa... <3
VastaaPoistaEhkä tää on sitä materialismia parhaillaan kun löytää itselle jotain uutta parilla eurolla vaikka toiselle se on jo vanhaa :) Pitää kyllä jatkossa suosia kirppareita ehdottomasti enemmän!
PoistaSe on oikeesti niin ihanaa, kun aattelee et toiselle aivan turha tavara voi olla toiselle tosi iloinen löytö! Ihanat noi saapikkaat :)
VastaaPoistahttp://eliinablog.blogspot.fi/
Löysin tuolta kirpparilta itseasiassa yhet kengät, joista toinen oli 36 ja toinen 37. Onneksi mun jalat on just sen verran eri kokoset et ne oli ihan sopivat :D Edellinen ei selkeesti ollu huomannu sitä kaupassa ja niitä ei selkeesti oltu kun sovitettu! Saimpahan itselle sopivat kengät todella edullisesti :)
PoistaToi laukku on tosi kiva. ite oon kanssa isojen laukkujen fanaatikko ja mulla on nyt just kanssa yks tosi ihana mutta noi MK aidot ja kopiot vai onko toi LV niin ovat kyllä tosi nättejä!
VastaaPoistahttp://emotytto.blogspot.com/
Joo kyseessä LV:n aito kopio ;) En viitsi tuhlata 750€ tms mitä nämä nyt maksaa yhteen laukkuun johon todennäköisesti kyllästyn joskus, tämänkin ostin itseasiassa käytettynä :)
Poista