torstai 11. syyskuuta 2014

Syksyinen sisustuskärpänen

Nyt kun syksy on saapunut, luonnollisesti myös  sisustusvimma on iskenyt tälle tytölle. Syksyllä tekee aina mieli käpertyä sohvalle tyynyjen keskellä lämpimän viltin kanssa ja nauttia kynttilän valosta. Kodinlaittaminen on aina ihan uusissa sfääreissä ja onneksi syksy on vain kerran vuodessa. Onneksi sisustusmakuni pysyy vuodenajoista riippumatta suht samana, joten erilaisia "kausia" ei meidän kodissa nähdä. Tällä hetkellä olen kovin innostunut kaikista tähtikuvioista, mutta onneksi kyseessä on sen verran universaali kuvio, että se menee ympäri vuoden.

Tilasin viereisen maton meille Ellokselta, kun kyllästyin meidän jo hieman likaantuneeseen beigeen mattoon keittiössä. Harmikseni vain toimitusaika on valtavan pitkä, matto nimittäin saapuu meille vasta lokakuun lopussa. Siihen asti on siis sinniteltävä ilman. Äitinikin oli meille jo katsellut uusia verhoja mätsäämään maton kanssa, mutta vielä ei niitä täydellisiä löytynyt. Tällä hetkellä meillä on ikkunassa isäni vanhat Marimekon syksyiset verhot, joten verhotkin voisi päivittää. Olohuoneen verhot menivätkin jo vaihtoon (ylläriväri harmaa) ja mulla meinasi mennä niiden silittämisen kanssa totaalisesti hermot. Miten voi yksi silitysoperaatio kestää 40 minuuttia ja kun verhot olivat menossa ikkunaan, verhoista löytyi vielä yllätysryppyjä ja silitys jatkui vielä hyvän tovin. Onneksi se on nyt ohi!
Torkkupeittojakin meillä on riittämiin, mutta kun tässä olisi nuo tähdet. Haaveilen myös lampaantaljasta meidän sohvalle kun niin monessa blogissa on niitä näkynyt. Yleensä sisustusblogeissa sohvat ovat olleet divaanimallia, joten torkkupeitosta ja taljasta voidaan vetää aasinsilta siihen sohvaankin.. Noh ehkä jokin päivä vielä!


Koska Samin mukaan mun killuttimet eli kaikki miljoonat korut pyörii ihan valtoimenaan meillä mm. pesukoneen päällä ja näppäimistöllä, olen katsonut niillekin vähän sopivampaa säilytyspaikkaa. Mun mielestähän ne on ihan tallessa näppäimien välissä, mutta ehkä tässä olisi jotain perääkin. Onhan meillä jo Iittalan Vitriinejä, mutta nekin alkaa olla täynnä.


















Ja sitten niihin kynttilöihin. Kynttiläthän on syksyn sydän. Toinen ehdoton syksyn ja kevään suosikki on tuoreet kukat. Tälläkin hetkellä meillä on olohuoneen maljakossa iso kimppu värikkäitä liljoja ja kyllä nuo kukat vaan tuo eloa sisustukseen. Perinteisiä huonekasvejakin meillä toki on, mutta harmillisesti vain melkolailla muovisia versioita suurimmaksi osaksi. Keittiössä ikkunalla kasvavatkin meidän chiliviljelmät ja hyvin niidenkin kanssa olen tullut toimeen vaikka se onkin lähes tähtitiedettä saada ne kukkimaan ja tuottamaan satoa.















Niin ja ei unohdeta tyynyjä ja niiden päällisiä. Menee samaan kategoriaan torkkupeittojen kanssa ja meillä onkin joka nurkka täynnä jos jonkinmoista tyynyä. Kyllähän se kotoisuutta tuo kun joka paikassa on ihana köllötellä tyynykasojen keskellä. Tällä kertaa haaveissa olisi suht neutraalit tyynyt Ikean erilaisten raidallisten tilalle. Lisäksi vanhat tyynyt ovat keskenään erivärisiä ja esimerkiksi marjapuuron värinen tyyny on nyt nähty. Kauheata designkotia meidän asunnosta ei kyllä koskaan saa, mutta pienillä muutoksilla saa jo paljon aikaan.

Pahoittelut muuten näiden kuvien asettelusta, mutta H&M Homen sivuilta ei saa napattua isompia kuvia, joten tämä lienee paras tapa liittää kuvat tekstin kanssa. Sitten jos (kun) jokin näistä meille eksyy, lupaan ottaa kunnon kuvat.

Millaisia muutoksia syksy teidän kotiinne tuo? Oletteko samanlaisia kynttilähamstraajia vai pärjäättekö ilman tunnelmointia?

6 kommenttia:

  1. Me hommattiin makuuhuoneeseen muutamalla tähtikuviolla varustettu matto ja nyt mäkin himoitsen lisää tähtiä! Tähtikuvioisia tyynyjä ja juurikin tuollainen torkkupeitto olisi kiva heittää sängyn päälle mätsäämään mattoon... :D Ja tollanen matto sopisi meidänkin keittiöön kyllä, hitto kun lupasin itelleni etten osta hetkeen mitään kotijuttuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on makkarissa tähtikuvioinen matto ja päiväpeitto, joten tää kävis myös sinne sitten kun olkkarissa kyllästyn :D Tää peittohan löytyy H&M Homesta jos sitä haluut kurkkailla! (olikohan tää fiksua vinkata alkuperä). Sain ton maton muuten ihan superedullisesti kun rekisteröidyin nyt vasta Ellokselle niin sain -40% kalleimmasta ja tolle matolle jäi hintaa sit vaan 35€ ja toimituskulutkin oli ilmaset :)

      Poista
  2. Nyt kyllä tekee itekkin mieli sisustaa ja oon kanssa pitkään himoinnu tähtikuvioita :D

    VastaaPoista
  3. Toi torkkupeitto on ihana! (=
    http://more-than-we.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3