Näytetään tekstit, joissa on tunniste rentoutuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rentoutuminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Get a brain freeze whilst sunbathing

Nyt kun kesä on vihdoin alkanut, olen joka päivä majoittunut parvekkeelle siksi ajaksi kun aurinko sinne armollisesti paistaa.Seuranani minulla on ollut hyvä kirja, nettiradio sekä ihana kylmä juoma. Tiedättehän niitä jäähilejuomia mitä saa huvipuistoista ja leffateattereista, joita liian nopeasti juodessa aivot jäätyy? Nyt minäkin voin tehdä sellaisia kotona, kiitos uuden jäähilemasiinan.

image

image

image

image

Kysessä on Nostalgia Electricsin Slush-kone ja tällä voi myös tehdä smoothieita. Omaan juomaani olen nyt viime päivinä laittanut pussillisen jääpaloja (yhden sellaisen sinisen pussin mikä täytetään vedellä), Spriteä sekä pakastevadelmia. Koska mojitot sekä mansikkamargaritat ovat myös lempidrinkkejäni, nyt voin niitäkin tehdä kotona, sillä molempiinhan tarvitaan jäämurskaa ja tällä saa joko murskaa tai sitten ihan hienoja hiutaleita. Konetta oli onneksi ihan superhelppo käyttää. Ei muuta kuin Spritet kannuun, jäät koneeseen ja kone päälle ja antaa sen siinä hetken sekoittua. Ainoa mitä piti muistaa valita oli tosiaan se, kuinka hienoa silppua jäästä haluaa.

image

Aurinko alkaakin paistaa juuri parvekkeelle, joten on aika siirtyä sisältä pihalle. Ostin siskoni kanssa meille Lidlistä mangokuutioita, joten tänään taitaa olla Mango-Sprite-juoman aika.

Miten teillä on otettu kesäpäivät vastaan? Oletteko tekin lojuneet auringossa nauttimassa ihanasta lämmöstä?

Muistakaa myös linkittää bloginne linkkaa blogisi-postaukseen!

Postaus toteutettu yhteistyössä Alphageekin kanssa

lauantai 15. syyskuuta 2012

Flamingo Spa & Wellness

Kävimme torstaina mummini kanssa rentoutumassa Flamingo Spassa. Olimme ostaneet Grouponin kautta diilin kaksi yhden hinnalla, jolloin liput kylpylään + spahan maksoivat vain 37€ yhteensä.


Matka Leppävaarasta Flamingoon julkisilla on ihan tajuton. Ensinhän tietysti mummini eksyi jonnekin päin Espoota, mutta lopulta sainkin hänet paikalle. Matka kahdella bussilla Myyrmäen kautta Flamingoon kesti reippaasti yli tunnin kaikkine odotteluineen, mutta tärkeintä että selvittiin sinne asti.

Itse kylpylässä ei viivyttykään varmaan kahta minuuttia kauempaa, sillä discomusa ja kiljuvat lapset eivät oikein inspiroineet rentoutumaan. Lähdimme sitten suoraan Spapuolelle, jossa kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt. Ja sinnehän me sitten jäätiin. Ihan uskomaton tunnelma ja täysin erilainen maailma suitsukkeineen iski heti kun Span ovi avautui. Sinnehän me haluttiin jäädä. Spa-etiketin mukaan hiljaisuus ja kaikkien oma rauha loivat ihanan rauhallisen tunnelman himmeine valaistuksineen.

Kuvat:  http://www.flamingospa.fi/index.php/Suomi/Spa-Wellness/kuvagalleria.html
Tälläinen näkymä odotti ravintolan/baarin takaa sisäänkäynnillä. Edessä näkyy toinen Span altaista, nimittäin lämminvesiallas. En ole ihan täysin varma kuinka lämmintä vesi oli, mutta niin lämmintä että tuntui kuin kylvyssä olisi ollut. Allas ei ollut varmaan paljoa puolta metriä syvempi ja se olikin selkeästi tarkoitettu vain lötköttelyyn. Kuumuuden takia tässä altaassa ei ihan ikuisuuksia voinut viettää, joten siirryttiin mineraalivesialtaaseen.


Tässä altaassa vesi oli huomattavasti viileämpää, mutta kuitenkin lämmintä (34 astetta). Tämän altaan juju oli kelluminen korvat vedenpinnan alla. Altaassa nimittäin soi musiikki veden alla. Musiikki oli tyypillistä rentoutumismusiikkia eli ei ihan klassista mutta kuitenkin hieman sen tyylistä. Altaassa oli myös ilmakuplatuolit, joissa itse en kyllä tykännyt olla kun mustelmani tankoilusta ottivat kuplista liiaksi osumaa :D

Kävimme myös suolahuoneessa, jossa hengitysilmaan jotenkin sulatettiin suolaa. Saunoja spassa on myös 6 erilaista, joista kävimme kaikissa muissa paitsi perinnesaunassa. Yllätyin kun lempparisaunakseni osoittautui sauna, jossa roikkui ilmeisesti jotain yrttejä katosta ja kiuas sitten höyrytti niistä tuoksuja. Biosauna oli suurin pettymys. Biosauna on siis muuten "normaali" sauna, paitsi kosteusprosentti on suurempi ja lämpötila matalampi. Pettymys siis sen takia, sillä lämpötila oli aivan liian alhainen ja kuka nyt haaleassa saunassa haluaisi istua. Höyrysaunat olivat varustettuja laventelin ja omenan tuoksuilla, mutta toinen saunoista oli aivan liian kuuma verrattuna toiseen vaikka molempien piti olla 50 asteisia. Visiitti jäi sielläkin siis lyhyeksi.


Käynnistä jäi erittäin rentoutunut olo ja haluankin käydä täällä uudelleen. Ikäraja Spahan on aivan oikeutetusti 20 vuotta, sillä eihän tänne lapset sopisi. Onneksi olimme valinneet myös suht rauhallisen päivän, eikä spassa liiemmin muita ollut vaikkei se olisi etiketin takia varmaan haitannutkaan. Kaikki kun keskittyivät omaan rauhaansa.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Hot Jooga

Niinhän siinä kävi että tänään jäi se suunniteltu jooga välistä mutta huomenna lupaan skarpata! Pitäisi kyllä huomenna pari koulukirjaakin ilmeisesti lukasta ja käydä katsomassa 2 Samin säbämatsia mutta siinä samalla kai ne kirjat voisi sitten selailla läpi. Aiheet kun ovat vain jotain RUPia ja UMLia. 


Olen käynyt HotJoogassa ja HotPilateksessa Esportissa. Aiemmin Pilatesta kokeilleena tykästyin myös hotimpaan versioon. Hieman tylsähkö laji tuo Pilates on "jokapäiväiseenkäyttöön" joten jooga siinä ohessa tuo hyvää vaihtelua. Jopa hieman tönkömpikin ystäväni S sai itsensä taipumaan tuolla mukavassa 35-38asteen lämmössä :) Itsekkin olen parhailta ajoiltani kangistunut melkein täysin, nuorempana kun tuli harrastettua teline-sekä rytmistävoimistelua. 



Lempparini Hot Fitness Studiolla on ihan ehdottomasti "tavallinen" HotJooga tunti jota kuvaillaan Esportin sivuilla seuraavasti: 

HotJooga 60 Virkistävä joogaharjoitus, joka lisää sekä liikkuvuutta että kehonhallintaa. Tunti pohjautuu Hatha Joogaan. Sopii erityisesti aloittelijoille sekä aikaisemmin joogaa harrastaneille. Tunnin kesto on 60 min. (Näitä siis myös 90min mittaisina)


Toinen suosikkini on hieman vaativampi tunti:

HotFlowJooga 75 Tehokas ja dynaaminen joogatunti, joka pohjautuu Hatha Vinyasa Joogaan. Tunti koostuu dynaamisista liikesarjoista ja asanoista, joilla lisätään kehon liikkuvuutta sekä voimaa. Sopii aikaisemmin joogaa harrastaneille. Tunnin kesto on 75 min.


Esportin ainoa miinuspuoli uusille joogan kokeilijoille on joogamattojen korkea vuokrahinta, mielestäni 5€ vuokra on liian paljon. Panttisysteemi olisi mielestäni kätevämpi sillä Esportin käyttämät matot eivät kustanna kuin 20€. Ainakin itselläni on omasta takaa Niken Joogamatto joka maksoi aikoinaan juurikin sen kaksikymppiä.