maanantai 3. syyskuuta 2012

Virallinen koulunaloitus

Tänään alkoi koulu sitten kunnolla ja ei mennyt minuuttiakaan ennenkuin menetin hermoni. Tällä kertaa kyseessä aivan mielettömän rasittava enkun kurssi ja tiukkaakin tiukempi opettaja. Työvuoro ei kuulemma ole mikään syy olla poissa tunnilta, mutta mitäs sitten jos sattuu sellainen tilanne että oikeasti pitäisi valita jompikumpi? Tuskin voin töihini soittaa että sori menenkin kouluun, koska maikka pakottaa. Tuskimpa tulee tapahtumaan. Muutenkaan en ole mikään enkunkielisten kurssien ystävä, sillä en pidä lainkaan kyseisellä kielellä opiskelusta sekä aikaisemmat kurssit ovat olleet todella tyhjiä sisällöltään. Tämäkin kurssi tulee sisältymään kyseiseen kategoriaan. Kasapäin tärkeitä tehtäviä joista kukaan ei loppujen lopuksi hyödy mitään. Heh mukava avautuminen heti alkuun :)


Onneksi Vaippiseni sattui samaan aikaan kahvitauolle (meidät oli laitettu eri ryhmään FUUU), joten sain hovikuvaajani koulussa paikalle <3 Päivällä ehdin myös asioida serkkuni kanssa Sellossa ja hän raa'asti haki kasvivauvansa vihdoin hoidosta. Nyt kukkapöytäni onkin todella tyhjä. Niin ja asustahan tässä piti kai tähän väliin puhua eli koko vaatetus H&M ja kivasti kuvassa hieman rypyssä tuo kauluspaita. Myös pitkästä aikaa tukkani oli auki julkisella paikalla kun yleensä se on vain ponnarilla. Tänään oli tarkoitus myös käydä katsomassa poikaystäväni siskon vauvaa sekä uusia pidennyksiä, mutta suunnitelma valitettavasti kariutui. Nyt sitten tiedossa toivottavasti hieman siivousta mikäli jaksan sekä illalla aion pakottaa itseni Poweriin. Viime viikolla kun en saanut aikaiseksi jumpata kuin kerran, joten nyt on aika ryhdistäytyä.

Suunnitelmissani on laihtua hiukan ja kaverini Bettinan kanssa olemme sopineet yhteisestä tavoitteesta sekä tottakai palkinnosta. Molemmilla on tavoite päästä tietyn kilomäärän paremmalle puolelle ja kun molemmat onnistuvat, saamme yhdessä ostaa palkinnot. Pakko siis tsemppaa, jotta Bettinakin jaksaa tsempata ja saadaan jotain ihanaa :)


Tälläisistä siis haaveilemme. Bettina tottakai haluaa vaaleanpunaisen ja itse pohdiskelen joko tämän tai denimin välillä. Hintaahan tällä ihanuudella on aika reippaasti, mutta uskon että projektini kestää sen verran kauan että pystyn siihen kaiketi säästämään. Keskustelin kerran töissä Janina Fryn kanssa juurikin näistä huiveista ja hän kehui sen maasta taivaisiin. Koska huivi on suht iso, se tekee siitä monikäyttöisen muttei kuitenkaan ole niin iso etteikö sitä voisi ihan kaulassakin käyttää.

Keskiviikkona järjestämme muiden tutoreiden kanssa varjofuksiaiset, joissa on tiedossa kaikkea mukavaa meidän uusille nappuloille :) Valitettavasti en voi enempää paljastaa toistaiseksi, mutta lisää juttua tulossa kunhan leikit on leikitty.

6 kommenttia:

  1. Ihana asu!! Oon taas hengissä ja kommentoimassa sun blogias <3

    ps. enkku on perseestä.. sain mielettömän pänäsärynj ja tässä just pohdin meenkö iltatunnille vai en.. alkais tossa 18.1o :D

    VastaaPoista
  2. Jeeeee ihanaa et oot palannut :D Mäki koitan parhaani mukaan kirjotella tätä mut arvaa oonko jaksanu! Ja joo hei älä mee iltatunnille jos ei oikeesti huvita. Et kuitenkaa hyödy mitään jos et jaksa / aio panostaa :) Tuuhan hei Selloon joku päivä? :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi :) Tsemppiä kuntoiluprojektiin!

    VastaaPoista
  4. Sulle olisi haaste mun blogissa :)

    http://ajaviagem.blogspot.fi/2012/09/haaste-11-faktaa-vastausta-ja-kysymysta.html

    VastaaPoista
  5. Maria: Kiitos! Huivi kannustaa kivasti kuntoilemaan :)

    Kristi: Oooooo jes :) Koitan olla ahkera ja tehä pian!

    VastaaPoista
  6. Just käytii tonyn kanssa sellossa ;D ku mentiin sitä peliä kattoo helsingis keskustaan(perjantaina).. ps. pitäis varmaa kokeilla tota Bodyrockia CrossFitin lisäksi :D ja kerro toki tuloksia!! Itse nyt postaan mun Crossfit tuloksia tuonne.. sitku on hetken treenannu niin näkee tulokset ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3