maanantai 8. lokakuuta 2012

Viime viikon liikunnat

Viime viikolla pääsin ensimmäistä kertaa varmaan ikinä itselleni asettamaani tavoitteeseen, nimittäin kävin 5 kertaa viikon aikana urheilemassa. Monet muistuttelivatkin viikon aikana riittävästi levosta ja pyrinkin pitämään vapaapäiviä sopivin väliajoin. Lisäksi treenasin hieman eri tavalla eri päivinä jotten olisi ylirasittunut heti alkuun. Tällä viikolla tavoitteena toivottvasti ainakin melkein samanlaiset treenit.



Tältä siis HeiaHeiani näyttää viime viikon jälkeen ja olen itse iha tyytyväinen.

Ruokavalioni on nyt taas menossa uusiksi. Karppaaminen saa tältä erää jäädä ja alan ostamaan meille kotiin edelleen kasviksia yms, mutta hieman kevyempään suuntaan pyritään kaikilla Tässäpä muutamia esimerkkejä ruuista, mitä kokkasin kuluneen viikon aikana:

Italialaiset lihapullat


Viikonloppuna tuli toki herkuteltua kun isäni toi meille hieman suklaakakkua, mokkapaloja sekä daim-fanipaloja. Sunnuntaina käytiin lisäksi leffassa katsomassa uusin Vares (oli muuten hyvä) ja siellä tuli vedettyä popparia, kunnes Sami nakkasi ne lopulta lattialle :) Nyt kuitenkin palailemaan tämän viikon ensimmäisestä salikäynnistä Dexterin ja Good wifen pariin, hejdå!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3