maanantai 25. helmikuuta 2013

Assembly Winter 2013

Viikonloppu vierähti tuttuun tapaan taas Assemblyjen eli Assyjen parissa. Totuttuun tapaan olin myös kyseistä tapahtumaa järjestämässä jo muistaakseni viidettä kertaa ja yllättäen minut löysi taas CS-pisteeltä. Tällä kertaa CS:Source oli vaihtunut Global Offensiveen, mutta pelaajat olivat tuttuja kuten itse pelikin.

Ainoa kuva josta itseni löysin @ CS:GO-piste
Melkeimpä jo perinteeksi muodostunut luistaminen rakennuspäivistä toteutui kohdallani tänäkin vuonna, sillä sattumoisin olimme taas risteilemässä. Ei tosin mennyt tänä vuonna itse tapahtuman päälle niinkuin viime kesänä. Torstaina kävin siis pyörähtämässä Kaapelitehtaalla mukamas rakentamassa, mutta oikeastihan en tehnyt siellä mitään. Tuttua hommaa sekin, että odottavan aika on pitkä. Servuja ja koneita olisi pitänyt testailla, mutta kappas kun verkko ei toimi silloin kuin pitäisi ja muuta sellaista pientä.

Pelialue ja teksti, jota ilmeisesti kovinkaan moni ei osannut lukea
Itse turnaus sujui mielestäni hyvin, vaikka toki pelit myöhästyivätkin perjantaina molemmissa lohkoissa sen tunnin. Muissa medioissa (gaming.fi) ei eräiden henkilöiden toimesta assyista ja cs-turnauksesta puhuttu yhtä suopeasti, mutta sen enempää kantaa ottavana jätetään asia sikseen. Omasta puolestani sanon kuitenkin sen, että kaikki tehtiin juuri niin hyvin kuin kyettiin ja turnauksen kulkuun voidaan olla tyytyväisiä. Kiitos vain Lassille ja muulle CS-porukalle! <3

Lauantaina kaikki sujuikin sitten ilman suurempia kommelluksia ja myöhästymisiä. Semifinaalit pääsivät alkamaan ajallaan cs-mittapuussa katsottuna eli vain 10min myöhässä. Finalisteista en yllättynyt, mutta pronssin voittanut Norjalainen joukkue 'partyastronauts' yllätti kovalla tason nostollaan ja ansaitsivat kyllä kolmannen sijansa. Finaalista ei tullut ihan niin tiukka kuin ennalta olin ajatellut ja sielläkin voitto meni oikeaan osoitteeseen, gz siitä Natu ja kumppanit!

Harlem Shake
Assyilla nähtiin myös Harlem shake. Itselleni tämä netti-ilmiö oli aivan täysin tuntematon (kiitos irkittömyyden), mutta yllättävän moni näytti tietävän mistä on kyse ja lavan edessä nähtiinkin kunnon yleisöryntäys. Veli Sikiötä lainaten koin tilanteen olevan "kiusallinen meille kaikille", joten jätin tanssimisen/heilumisen sen sitten paremmin osaaville ja tyydyin seuraamaan vierestä.

Nettipoliisit
Assyilla piipahti myös nettipoliisit, mutta itse missasin heidät. Näin heidät kyllä vilaukselta juuri kun saavuin tapahtumapaikalle, mutta jututtamaan en päässyt :( Fobba on ilmeisesti tulossa myös Assembly Summereille, joten siellä sitten uusi yritys päästä herraa tapaamaan. Peleistä Fobba oli kuulemma ollut muiden pelaajien kanssa eri mieltä siitä, että päähän pitäisi pyrkiä ampumaan räiskintäpeleissä. Eihän se nyt niin mene että mahafullareita lähdettäisiin hakemaan?


Muutoin assyilla ei ollut niin kauheasti tekemistä ellei omannut konepaikkaa. Kuitenkin tapahtuma on sen verran pienempi talvella niin sponsoreitakaan ei ole paikalla niin paljoa. Kuitenkin itselläni riitti tekemistä CS:sän parissa kiitettävästi, mutta esimerkiksi serkkuni Hanna ei varmaan löytänyt itselleen niin paljoa tekemistä kun piipahti minua moikkaamassa lauantaina. Onneksi meiltä molemmilta löytyy puhelimesta Candy Crush Saga-niminen peli, joten tekemistä löytyi ;D



Tämän vuoden Winterit olivat kyllä yhtä onnistuneet kuin muinakin vuonna ja ensi kesänäkin (ja miksei talvenakin) tulee taas suunnattua varmasti kohti Assemblyjä. Summerit järjestetään tosiaan tuttuun tapaan Hartwall Areenalla elokuun alussa eli tarkalleen 1.-4.8.2013, joten siellä sitten nähdään taas!

4 kommenttia:

  1. Haha! Mikä toi headshottijuttu on? En mä kyllä siellä jutellut kenenkään kanssa ampumistaktiikoista.

    Fobba

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotettava lähde eli Wabbit vahvisti kyseisen kommentin ainakin jossain muodossa, mutta spekulaatio jäi ilmaan että oliko vain heitto ohimennen vai eikö uskalleta olla sitä mieltä ^^ :)

      Poista
  2. Itsellä jäi taas kerran Assyt välistä, ei niin tule lähdettyä Tampereelta Helsinkiin lanittamaan. Saisivat nuo Winterit järjestää edelleen Tampereella, tai ainakin syksyllä jotkut vastaavat (talvisin onkin jo LanTrekit korvanneet tuota menetystä). Jotenkin käsittämätöntä miten Tampereen kokoisessa paikassa on vain yhdet isommat lanit vuodessa.

    Summereille olisi tosin tarkoitus tulla, mutta katsoo nyt millaisen porukan saa kasaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran itsekin olin Tampereella Wintereillä ja onnistunut tapahtuma oli sielläkin. En tiedä sitten miksi paikka on vaihdettu Helsinkiin kun sielläkin oli muistaakseni tupa täynnä. Vaihtelu kyllä virkistäisi lanipaikan suhteen ja olisihan se myös suurta osaa lähempänä.

      Lantrekit on muuten myös hyvät lanit. Silloinkin on siellä tullut käytyä kun olivat vielä pienet ja olivat Ylöjärven puolella, mutta ainakin viime vuonna Tammikuussa partyt olivat muutoin mainiot, mutta verkko ei toiminut toisena iltana lainkaan :/

      Ja Summereille ehdottomasti suosittelen tulemaan, ihan vaikka käymään jos ei muuten kun siellä on muutenkin niin paljon nähtävää :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3