tiistai 26. helmikuuta 2013

Lohi Cheviche

Eksyin eilen jollekin ruokasivustolle, jolla Sikke Sumari teki lohi chevicheä ja tänään sitä oli pakko kokeilla itsekin. Olen aiemminkin suunnitellut tätä tekeväni, mutta vihdoin sain aikaiseksi toteuttaa suunnitelman. Harmittaa vain kun unohdin ostaa chilin, se olisi ollut mukava lisä tähän vaikka olikin hyvää ilmankin.

Tarvittavat ainekset:
Lohta tai kirjolohta n. 200-300g
1 lime
1 sitruuna
chiliä maun mukaan
2 tomaattia
1 punasipuli
suolaa ja pippuria

Lähtötilanne
Ihan ensiksi kannattaa käsitellä kala eli poistaa ruodot, nahka sekä ylimääräiset rasvat. Sitten kala kuutioidaan ja idea on pilkkoa kaikki ainekset kuutioiksi, jotta syöminen on sitten mukavaa.

Kalat kuutioina

Kun lohi on paloiteltu, kannattaa lime heti puristaa kalan päälle, jotta kypsyminen lähtee käyntiin. Kalaa ei siis paisteta tai muutoinkaan valmiiksi kypsennetä mitenkään vaan limen happo kypsentää kalan. Chevichehän meinaa happokypsytettyä. Kalan on hyvä antaa maustua ja kypsyä noin 4-5 tuntia, jotta maku ehtii imeytyä kunnolla kalaan, joten mistään kovin nopeasta herkusta ei ole kyse.


Kun kala on saatu kippoon, voit tämän jälkeen pilkkoa muut ainekset mukaan eli tomaatit ja punasipulin. Tomaateista on hyvä poistaa kaikki muut paitsi "kuoret", jotta chevichestä ei tule liian vetistä. Punasipulit on myös hyvä pilkkoa aivan pieniksi kuutioiksi.

Valmis laitettavaksi jääkaappiin

Lopuksi vielä lisätään sitruunaa oman maun mukaan. Itse käytin vain puolikkaan sitruunan, mutta mikseipä mukaan voisi laittaa koko sitruunankin. Suolaa kannattaa mielestäni myös laittaa melko runsaasti, sillä itse jouduin lisäämään sitä vielä jälkikäteen. Tosin merisuola olisi ehkä ollut fiksumpi valinta, mutta senkin unohdin ostaa. Pippuria myös saa laittaa melko runsaasti.

Cheviche onnistui itseltäni näin ensimmäisellä kerralla hyvin ja suosittelen muitakin kalan ystäviä kokeilemaan tätä reseptiä! :) Ensi kerralla laitan kyllä hieman chiliä, suositus ohjeessa taisi olla puolikas.

6 kommenttia:

  1. Löysiksä ton kulhon!! Jee! Katottii äitin kaa just tää jakso ku tuli telkkarist :D mielummin katkarapu versio mulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eilen tuli viestii Sellon Olivast et ne oli saanu noit vihdoin! Eihä se ollukkaa ku syyskuus ku ton varasin jos ne saa niit et hyvin ne osaa säilyttää lappuja :D Sinne oli kans tullu sinisii Lexington mukeja et sellane pitää kans käydä hommaa :)

      Poista
    2. Oon melko yllättyny että et maininnu kippoa postauksessa sen kummemmin ees missään sivulauseessa, mut kuva sentään oli mukana :D

      Poista
    3. Se johtuu siitä ku siit tulee oma postaus ;)

      Poista
  2. vitsi näyttää hyvältä.. en oo vaa kalan ystävä varsinkaa jos "raakana" menisin maistelemaan :( just tein yks päivä lohikastiketta ja se oli kyllä hyvää.. ehkä mä totun pikkuhiljaa ja uskallan kokeilla totaki! :D

    ps. im back!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toi ookkaa raakaa ku se kypsyy tol hapol ;) Kandee kokeilla!

      Ja joooooo, oonki oottanu sua takas <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3