torstai 6. maaliskuuta 2014

Kärvistelyä kuumeessa

Tänään onkin kolmas iloinen päivä kuumeessa ja olenkin jaksanut jopa olla hereillä. Vaikka kuinka nukun, ei unta vain tunnu saavan riittävästi. Aamulla kun kävin koulussa, olin jo sinne saavuttuani aivan poikki ja halusin takaisin kotiin nukkumaan. Onneksi jaksoin sentään aamupalan vääntää teen kera ennekuin lähdin kouluun.


Pöydällä näkyy myös jotakin kivaa lilaa, sain nimittäin kutsun Aussie Blog Awardseihin! Vaikka aikaahan näihin on vielä kuukausi, täytyy jo alkaa miettiä asunvalintaa tilaisuuteen sekä vaklata hieman mikä siellä on ollut meininki esimerkiksi viime vuonna. Ehdolle omat blogini eivät yltäneet, mutta on kyllä aivan yhtä ihanaa tulla kutsutuksi. Pääsempähän vihdoin näkemään kaikki Suomen kuumimmat blogitähdet sekä hieman tutustumaan tähänkin puoleen bloggaamisesta.


Ostin viime sunnuntaina työpaikaltani Clipperin Detox-teetä ja tätä täytyy kehua teille kaikille. En tiedä vaikuttaako tämä varsinaisesti mihinkään, mutta on muuten aivan sairaan hyvää! Olen tunnettu teenirso, joka ei suostu juomaan kuin Nippon Greeniä, mutta tätä vedän tällä hetkellä muki tolkulla (enkä vain siksi että olen kipeä). Ruohojuuren mukaan tämän pitäisi antaa kiloille kyytiä, mutta ehkäpä muutaman paketin jälkeen pystyn tätä sitten kommentoimaan oikeasti. Niin tai näin, oikeasti todella hyvää teetä!

Nyt kuitenkin palaan sairastamisen pariin parin työsähköpostin jälkeen. Ihanaa loppuviikkoa kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Itsekin olen tässä vähän kipeänä ollut, mutta nyt alkaa vähän helpottaa. Täysin kunnossa en vielä ole, mutta ehkä jaksan huomisen 4 tunnin työpäivän :)
    Minäkin olen mielettömän nirso teen suhteen, mutta pari itsellekin sopivaa makua olen onnistunut löytämään. Täytyy ehkä kokeilla tuota!

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, toi oli kyllä hyvä :) Ite kävin tänään lekurissa ja paljastu ylläri korvatulehdus, suosittelen suakin kyl pysyttelemään poissa töistä :)

      Poista
  2. toivottavasti olet parantunut jo :-) ihanan oloinen blogi kuvineen kaikkineen :-)


    forangelseyes.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3