keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Sembaloiden

Huh, nyt on tämän päivän koitos ohi. Olin tänään nimittäin 11 tuntia Sembaloilla ja nyt on jalat niin muusina kuin olla ja voi. Olimme pitämässä Espoo Blues Outletia Sellontorin aukiolla ja winkwink, olemme siellä myös huomenna. Myynnissä meillä oli kaikkea fanitavaraa sekä tuleviin Playoffeihin lippuja. Paljon kuhinaa pisteellä olikin vaikka mielestäni porukkaa oli vähemmän kuin eilen kun olin ihan siviileissä paikan päällä pyörimässä. 



Eilen sain tosiaan Samin houkuteltua mukaani Sembaloille vähän kiertelemään. Mitäänhän me ei sieltä varsinaisesti tarvittu, mutta oli kiva kuitenkin käydä vähän viettämässä aikaa tuon miehen kanssa muuallakin kuin kotona. Käytiimpä samalla myös meille tutuksi muodostuneilla pihveillä Retrossa ja hyväähän se taas oli. Vaatekaupoissa kiertely ei muuten onnistu kunnolla miehen kanssa, joten heräteostoksilta vältyttiin tällä kertaa. Koska Selloon on juuri avattu Cubus, pitihän se vielä käydä nopeasti kurkkaamassa. Tylsistynyt, perässä laahustava mies sai kuitenkin myös minut poistumaan sieltä nopeasti, tyhjin käsin.


Tänään tosiaan olin ihan työvuorossa koko päivän, joten Sembaloita ei sen enempää tullut nähtyä. Sen verran pidin taukoa 11 tunnin aikana, että nopeasti ehdin Subin käydä syömässä sekä vessareissulla saatoin piipahtaa Iittalan putiikissa. Siellä oli edelleen Vitriinejä Ruusuoliivin värisenä enkä vieläkään ole uskaltanut sitä kotiuttaa. Kyseinen väri on poistumassa Iittalan valikoimista, joten päätös olisi syytä tehdä viimeistään huomenna, sillä nyt kyseinen pikkuvitriini lähtisi kotiin 30 euron hintaan, puoleen hintaan siis. 


Eilen Iittalalta mukaan tarttui Kivituikku, joista tykkään yli kaiken. Vaikka nämä eivät ole mitenkään erityisen monimutkaisia muotoilultaan, se näissä juuri viehättää. Yksinkertaisesti kauniin herttaisia. Aiemmin olen omistanut näitä pelkästään tummissa väreissä, joten yksi vaaleampi sopii tuonne meidän hyllyyn vallan mainiosti. Hintaa tälle ihanuudelle jäi vain 10€ ja monia muitakin värejä oli tarjolla huimin alennuksin.

Viikonloppuna kun olen yksin kotona, suunnitelmiin kuuluu tietysti katsoa jääkiekkoa kynttilän valossa juuston sekä pullollisen Timppaa kera. Hieman kyllä pelottaa mitä onnistun jännityksissäni tuhoamaan kun Samiakaan ei voi runnoa paniikissa. Toivottavasti pudotuspelit alkavat kaikinpuolin hyvin ja joukkueella on kotiin tuomisinaan ensimmäinen voitto, jotta lauantaina kotipelissä on mahdollisimman hyvä fiilis.

2 kommenttia:

  1. Kiitos ja kuin myös! Jos olisin tajunnut aiemmin aamulla, niin olisin voinut keskustella sun kanssa tunnin wowista! :D Tai no mun pelaamisesta on jo aikaa, mutta selvästi meillä on jotain yhteistä. ;D

    Toivottavasti vielä törmäillään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3