tiistai 18. maaliskuuta 2014

Työtohinaa ja unohtuneet synttärit

Eilinen aamu piti alkaa jo yhdeksältä työpalaverin merkeissä, mutta se siirtyikin sitten tälle aamulle. Kovasti nyt siis harjoitellaan aikaisin heräämistä, joka on yleensä aika vieras käsite minulle. Heti kun pitää herätä aiemmin kuin yhdeksältä, se on ihan mahdottomuus. Silloin kun tein vielä aikaisia aamuja S-Marketissa eli työvuoroni alkoi kuudelta, se herääminen viideltä ei kuitenkaan tuntunut miltään. Liekö se on sitten niin aikaisin ja siinä vaiheessa unirytmiä että on helpompi herätä kuin sitten kasilta. 

Koska olin varautunut viralliseen asiakastapaamiseen, päälläni oli luottojakkuni sekä myös siihen soveltuvat housut. Kaikki tälläytyminen tosiaan osoittautui turhaksi, mutta sovelluimpa kerrankin myös muun toimiston väen kanssa yhteen. Täytyy kyllä keksiä tämän asun kanssa joku toinenkin vaihtoehto kun en ihan aina viitsisi näissä samoissa tamineissa olla. Täytyy varmaan tehdä jakun metsästysreissu pitkästä aikaa Zaraan tai Mangoon!

Jakku & housut Gina Tricot / paita H&M
Viime viikolla kävin myös laitattamassa kynteni kuntoon Aika Ihanassa ja geelilakkaukset ovat pysyneet hyvin vaikka sähelsinkin ässässä viikonloppuna. Väriksi valitsin tämän hitusen kullanhohtoisen, sillä en halunnut liian räväkkiä kynsiä, jotta ne sopisivat paremmin kaiken kanssa yhteen. En voi olla kuin tyytyväinen!



Koska viikonloppuna oli kaikennäköistä kiirettä, unohdin myös ihan tyystin blogini vuosipäivän. Jep, sehän oli perjantaina ja ikää tälläkin blogilla on nyt 3 vuotta! Aika kuitenkin vierähti perjantaina Olivian tyylipäivän kuvauksissa sekä myöhemmin töissä, joten blogi jäi ihan taka-alalle ja unohduksiin. No onneksi yhteistä taivalta on jo sen verran takana, etten usko tästä koituvan sen enempää haittaa. Jossain vaiheessa on kuitenkin syytä palata muistojen tielle ja tutkia miten blogi on kehittynyt. Jouluna kuitenkin muistan selanneeni omaa blogiani ja silloin totesin etten ole vielä valmis päästämään irti.

4 kommenttia:

  1. ihana toi jakku ! uuh, ginan vaatteet on jotenki aina nii hienoi mut yksinkertasia.. onnee blogis ja sun vuospäivän johosta ;)

    http://uptm-sini.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitti :) Ginasta löytyy mun mielestä nykyään tyylikkäitäkin vaatteita eikä pelkkiä trikoojuttuja niinkun joskus aikasemmin.

      Poista
  2. Voisitko tehdä meikki- tai ihonhoitopostauksen jossa kerrot mitä tuotteita käytät? Sun iho näyttää ihanan raikkaalta ja hyväkuntoiselta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3