Matkaan päästiin kuitenkin ajoissa ja koukattiin Baronan kautta kohti Poria. Matkalla ei juuri näkynyt mitään jännää, mitä nyt yksi kaatunut yhdistelmärekka ja Huittisen ABC, jossa pysähdyttiin ruokatauolle.
Bussin ikkunat oli puhtaat -b |
Meininki oli katossa miltei koko Porissa oloajan, ottelun jälkeen voidaan tietysti olla eri mieltä tunnelmasta. Itse otteluhan päättyi hienosta taistelusta huolimatta 5-3 Ässille, mutta fanien välisen taiston vei kyllä Espoo. "Teitä monta, meitä vähän, mahtaa ottaa päähän!"
Huomasi kyllä ettei ulkopaikkakuntalaisten fanien kohtelu ollut vieraanvaraista. Ihan sama minkä näköistä tai kokoista, naista tai miestä mallia à la Bluesfani tuli järkkäriä vastaan, kyyti oli kylmää. Ennen ottelun loppua bluesfanien kulku estettiin Ässäfanien keskuuteen - ja toisin päin. Kaljaa oli turha lähteä haeskelemaan hallilla jossa ei käy suurimmassa osassa paikoista kuin käteinen. Vessoja sai käyttää ainoastaan piharakennuksena toimivassa parakissa. Kovin oli miellyttävää kun olisi halunnut kunnon vessassa käydä kun laatubussimme vessa lainehti ollessaan tukossa.
Korvausvaatimuksia ilmeisesti on myös tulossa Isomäen hallilta päin "rikkoutuneista penkeistä" joita järkkärit kyllä ihan itse kävivät repimässä irti. Uutisointi tapahtuman jälkeen on ollut vähintään mielenkiintoista. Tapahtumassa itse paikalla olleena ihmettelen uutisointia kymmenestä käsirautoihin joutuneesta fanista. En kyllä itse ainakaan nähnyt enempää poistettavan väkisin tapahtumasta kuin nämä 4 fania jotka sitten haettiin poliisiasemalta kohti Espoota. Uutisointiin oli myös liitetty harhaanjohtavasti uutisia edellisistä fanimatkoista, jolla oli heitelty tuolilla pikkutyttöä päähän. Sekin oli Jokerifanin tekosia, ei meidän. Lisäksi naamioutuneista faneista oli kirjoitettu liian provosoivasti sekä kukkahattutäti-tyyliin. Ilmeisesti Suomessa kaikenlainen fanikulttuurin harjoittaminen on kohta kiellettyä, jopa se hiljainen ja asiallinen.
Oli kyllä aika kusipää toimintaa järkkäreiltä :(
VastaaPoista