On nyt hieman jäänyt taasen tämä kirjoittelu kun on ollut mukamas taas kaikkea. Viikonloppuna oli tarkoitus kirjoitella mut suoraan sanottuna vitutti liikaa lauantaisen työpäivän johdosta että se siitä sitten. Torstaina koin sitten elämäni ensimmäiset enkä todellakaan viimeiset opiskelijabileeni. Ihanaiset tutor-opiskelijamme olivat keksineet meille nassukoille kivaa ohjelmaa ja illan oli tarkoitus huipentua mieltä ylentävään Tivoli-kokemukseen.
Koulupäivä itsessään vierähti kivasti ohi ja päätimme sitä myös hieman omatoimisesti lyhentää käyttämällä ajan paremmin hyödyksi pankissa asioimiseen sekä kaljanhakureissuun. Lähdimmekin hyvissä ajoin ennen koululle sovittua tapaamista suuntaamaan kohti "hengausmestaa" josta salahiljaisella Pogolla oli jo monta juttua kerrottavanaan. Siellä sitten otettiin iisisti ja itse varasin jopa huimat 3 alkoholipitoista juomaa koko alkajaisia varten, toisin kuin Pia jolla oli "vaan" leijonapullo mukanaan :D
Ensimmäinen rasti jolle meidän Lepakko-niminen ryhmämme saapui oli ehkä se kaikista mielenkiintoisin, nimittäin jokaisen piti solmia naruun sidottu banaani jalkoväliin ja heilutella sillä sitten Limeä menemään ees taas pitkin katua. Itsellänihän se juuttui sopivasti katukivetykseen joten kokonaismatka taisi jäädä alle 10cm :( FAIL!
Toisella rastilla meidän piti seisoskella kahden kapean teippiviivan välissä ja joukon piti järjestäytyä pituusjärjestykseen. Oma osuuteni oli tässä leikissä hyvin tylsä sillä minut nostettiin miltei heti jonon toiseksi viimeiseksi koska oon vaan niin lyhyt. Aikaraja koko jengillä alittui hienosti ja meillä olikin siinä sitten kivasti aikaa huudella LEPAKKOa ennenkuin jatkettiin matkaa.
Huomatkaa että ulkona vallitseva säätila oli vielä matkalla kolmannelle rastille lähes siedettävä auringonpaiste keli mutta perille saavuttuamme (matka n. 2minuuttia) ilma olikin jotain aivan muuta. Ukkonenhan siinä pääsi yllättämään mutta kivasti heiteltiin hernepussia jalkojen välistä eteenpäin, itse uhrauduin kivasti siinä kastelemaan itseni täysin jo tässä vaiheessa. Tulipahan todettua että haalari pitää ihan kivasti tollasta "pientä" sadetta.
Noh tämän jälkeen yritettiin sitten etsiä Leppävaaran urheilupuistojen pelloilta suojaisaa paikkaa, arvatkaa vaan löytyikö? Leikit päätettiin siinä vaiheessa lopettaa ja mentiin koululle sitten miettimään seuraavaa siirtoa. Päätettiin sieltä lähteä Sellon ja alkomahoolikaupan kautta Pasilaan ja sieltä sitten kohti Fredan Tivolia.
Tivoliin oli suht huikea jono mutta sniikattiin hienosti ainakin yli puolesta jonosta ohi. Siellä tuli sitten tanssittua ja hukattua kellokin. Oikeasti vaan mulle voi käydä niin että onnistun vetämään kelloni alas vessasta. Uskomatonta mutta totta ja yllättäen harmittaa suht vähän. Kun kello alko olemaan hieman yli 11 niin päätin laittaa viestiä Samille josko hän tulis hakemaan mut kotiin. Yllättäen vastaus olikin myönteinen ja olin siitä hyvin iloinen <3 Ei oo mun lempipuuhaa kävellä yksin öisessä Helsingissä eikä myöskään Leppävaarassa. Kävin sitten kotimatkalla vielä mäkkärin kauttakin hups :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3