maanantai 28. tammikuuta 2013

Välipalavinkki

Tällä hetkellä on jutut hieman vähissä, sillä edelleen ollaan semikipeinä. Viikonloppuna olo oli jo hyvä, mutta tänään taas tuli takapakkia vaikka otin ihan rauhassa. Salille ei ole mitään asiaa vielä huomennakaan ja tämäkös ottaa päähän. Nyt kuitenkin sitten enemmän fokusta sinne ruokavalioon, jotta saataisiin sitä kaivattua kiinteytymistä aikaan. Tässä siis tämän hetken aamu/välipala suosikkini, johon monet kaverinikin ovat jääneet koukkuun. Saanen esitellä, maitorahka:


Maitorahkahan on itseasiassa mielestäni tosi pahaa, mutta kun sen ovelasti tuonne kaiken sekaan piilottaa, eihän siitä huomaa ollenkaan. Tässä on seassa All Branin uusia Crunch-muroja, sokeroimatonta vadelmakeittoa sekä hieman (enemmän) kuivahedelmiä. Paljon proteiinia siis ja jos malttaa mielensä noiden hedelmien kanssa mielensä niin jopa vain vähän kaloreitakin. Joka aamu olen tälläisen syönyt ennen koulua ja voin sanoa, että jaksamiseni päivän mittaan on ollut aivan eri. Lisäksi olen käynyt koulussa syömässä, joten ateriarytmikin on pysynyt siinä kolmessa tunnissa melkolailla. Ei paha! :)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3