Urheiluosastolla mummi päätti yllättää minut täysin ja sanoi että joskos ostettaisiin minulle uusi salipaita tsemppariksi hyvistä treeneistä. Näin ollen sainkin valita yhden valinnaisen paidan ja päädyimme yksissätuumin Puman turkoosiin t-paitaan. Yleensä vierastan t-paitoja omassa käytössäni salilla ja varsinkin silloin kun materiaali ei ole teknistä kangasta. Tässä siis mentiin kerrankin aivan päinvastaiseen suuntaan kun oltiin totuttu. Mukavaa oli myös huomata ettei uusi urheiluharrastukseni ole mennyt sukulaisiltakaan ohi :)
Kosmetiikkaosastolta olin jo etukäteen suunnitellut ostavani lisää hyväksi havaitsemaani Klippotekin kuivashampoota ja pakkohan Lumenen ihon sävyn heleyttäjääkin oli napata mukaan, sillä koko talven tätä kesätuotetta on saatu taas odotella. Edellinen vetelikin jo viimeisiään, joten tuli tarpeeseen. Aurinkolasit napattiin myös mukaan MicMacin kojulta koruosastolta eivätkä muuten olleet hintavat, ainoastaan 5,90€.
Ankaran shoppailun jälkeen suuntasimme Bravuriaan. Bravuriahan on edullinen pastaravintola aivan Lasipalatsin vieressä. Tilattiin mummin kanssa alkuun antipastiannos ja lisäksi Arrabiatta-pasta-annokset:
Antipasti |
Ruuan jälkeen päätettiin vielä käydä Kampissa kahveilla ja donitseilla. Päädyttiinkin siis tietysti Arnoldsiin ja siellä hetki istuskeltiin valtavan teinilauman keskellä ennenkuin saattelin mummin bussille.
Isompi oli tietysti minun! |
Reissun päätteeksi kävin vielä piipahtamassa Kampin yläkerrassa Konsolinetissä katselemassa joskos uusin WoW-lehti olisi ilmestynyt, mutta eihän se kuulemma ilmesty enää ollenkaan, mikä pettymys! Nyt siis joudun tästä lähtien tyytymään lehtimaailmassa vain urheilulehtiin ja tietysti Aku Ankkaan.
Tälläisiä olivat siis kuulumiset tältä päivältä ja nyt vetäydynkin oikeiden hommien pariin eli ensin muutaman sadan saksan verbin pariin (koe huomenna enkä ole lukenut yhtään) sekä illan raidin pariin. Wowimaailmassa onkin kovaa vääntöä tiedossa, sillä tänään pääsen itse ensimmäistä kertaa koittamaan uuden raidin eli Throne of Thunderin kolmatta bossia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3