Tänään Elixiassa oli tarjolla kunnollinen ja oikea kehonkoostumusmittaus. Viimeksi tämän mittauksen olen tehnyt ollessani paljon nykyistä painavampi (75kg) ja myös kerran ollessani varsin luikku (55kg). Nykyään siis painoa n. 62kg, joten melkein puolessa välissä ollaan. Nykyinen painoni onkin "ihannepainoni", sillä 55kg painaessani olin alle 18v, joten muutoksia oli vielä luvassa.
Kokonaispainoni on pudonnut viime mittauksesta sen 12,9kg, mutta mites nuo muut arvot ovat sitten muuttuneet? Rasvaprosentti ainakin yllätti täysin, sillä sehän on jopa aika lähellä alarajaa vaikka koenkin omaavani vielä paljon ylimääräistä etenkin jenkkakahvojen kohdalla. Rasvaprosenttini on siis tällä hetkellä 21,5% ja kiloissa se tarkoittaa 13,3kg rasvaa. Edellisessä mittauksessa rasvaa oli kropassani huikeat 25,1kg, joka tarkoittaa sitä että olen onnistunut karistamaan painoani miltei kokonaan vain rasvassa mitattuna 11,8kg!
Lihasmassaa olen menettänyt mittausten välillä 0,4kg, joka on kyllä kuitenkin kokonaispainossa todella vähän ainakin omasta mielestäni. Kuitenkin se on alle puoli kiloa koko pudotetusta painosta, joten suhteessa minulla on siis enemmän lihaksia kuin ennen eli ainakin joku tavoite on jo saavutettu! Lihasmassa on myös melko tasapainossa raajojen välillä, kuten kuvasta näkyy. Oikeakätisena (ja puolisena) en ylläty, että oikea puoli on hivenen vahvempi.
Painokontrollin mukaan minun kroppani olisi hyvä juurikin näin ja minkäänlaisia muutoksia se ei tällä kertaa ehdota. Tilastollisesti olen ihannepainossani vaikka edellinen mittaus onkin määrittänyt ihannepainokseni 64.8kg. Sama lukema esiintyi myös siinä edellisessä Elixiassa suoritetussa kehonkoostumusmittauksessa, mutta se ei ollutkaan näin tarkka kuin tämä sillä tässähän seisotaan kahvatkin kädessä ja laite mittaa tarkemmin kaikki. Kuitenkin Personal Trainerini sanoi ettei työ suinkaan silti lopu tähän ja siinä olen samaa mieltä. Hieman kiinteämmäksi haluaisin etenkin vatsan sekä reidet ja lihaksetkaan eivät olisi pahaksi pienissä määrin vaikka eiväthän ne kunnon lihakset etenkään naisille synny ilman kurinalaista ruokavaliota sekä treeniä. Tavoitteena on kuitenkin ylläpitää liikuntaharrastusta ja terveitä elintapoja.
Voinkin olla ylpeä itsestäni, sillä olen saavuttanut 6kk intensiivisen saliharjoittelun rajapyykin enkä suinkaan ole vain tehnyt lupauksia uutenavuotena :) Toivottavasti motivaatio liikkumiseen säilyy jatkossakin, sillä olen huomannut saaneeni liikunnasta paljon lisäenergiaa!
Vau, onnittelut hienosta tuloksesta! :)
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
Poista