maanantai 18. maaliskuuta 2013

Sählyturnaus

Viime torstaina koulumme opiskelijakunta LAUREAMKO järjesti perinteisen säbäturnauksensa ja vähintäänkin perinteisesti olin taas kipeänä, mutta tänä vuonna kuitenkin taistelin myös kentän puolella pienestä flunssasta huolimatta. En ole koskaan pelannut säbää muuta kuin koulussa ja siitähän on siis aikaa. Pelit sujuivat kuitenkin yllättävän hyvin ja sainkin jopa yhden syöttöpisteen! :)

Turnauksessa mukana oli siis vain joukkueita, jotka koostuivat Laurean opiskelijoista (ainakin suurimmaksi osaksi). Meidän joukkue koostui pääosin pro-pelaajista, mitä nyt muutama pelaamaton yksilö oli hivuttautunut mukaan itseni mukaanlukien. Pääasia oli kuitenkin pitää hauskaa eikä vain voittaa. Noh, eihän me myöskään voitettu sillä tipuimme puolivälierissä jotain "hyvää joukkuetta" vastaan, joka koostui pelkistä kilpapelaajista. Kyseisellä joukkueella oli oikein kapteeninnauhat käsissä ja kaikkea. Peli olisi ollut kyllä ihan voitettavissa jos peli olisi kestänyt pidempään kuin 15min.

Säbävarustus

Ennen pelejä edellisenä iltana Sami opetti onneksi, että miten syötöt otetaan kiinni ja miten aloitetaan, lauotaan yms muuta pientä etten ollut aivan ulalla turnauksessa. Sami myös ohjeisti, että säbässä saa ottaa kontaktia vastustajiin ja sitähän minä en pelännyt tehdä. Yllättävän hyvin jaksoin myös juosta ja yllätyksekseni jalat eivät olleet seuraavana päivänä lainkaan kipeät vaan ainoastaan selkä, kiitos kumaran peliasennon. Muistoksi jäi myös kaunis mustelma säbäpallosta reikineen pohkeeseen.

Dominators
Ja välillä otettiin myös hieman rennommin
Ensi vuonna sitten uudestaan paremmalla menestyksellä!

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi <3