maanantai 21. marraskuuta 2011

Treenailua pitkästä aikaa

Tänään päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja pinkaista omatoimisen vapaan sekä talviloman kunniaksi salille. Käyn siis edelleen Esportissa missä on tarjolla jokaiselle jotakin. Nykyään suuntaan mieluummin Helsingin toimipisteeseen kun sinne on paljon helpompi mennä, Espooseen kun joutuisin kikkailemaan ainakin kahdella bussilla.

Pupulta saatu salikassi
Ensimmäistä kertaa pääsin myös testaamaan Miralta saamaani salikassia. Kassi oli muutoin täydellinen mutta ehkä ihan aavistuksen liian iso. Kassiin kun olisi mahtunut toooodella paljon tavaraa vielä pakollisten ja ylimääräistenkin saliromppeitten sekaan.

Mitäs sitten tein siellä salilla? Ensin alkuverryttelin 20min Crosstrainerilla iPodin pauhatessa korvissa. Täytyykin ladata sinne uudet musat kun viimeksi musiikkeja on vaihdettu vuonna 2009. Ihan menevää mutta parempiakin tsemppibiisejä olisi olemassa. Onneksi salilla soi myös radio joka pelasti osittain tylsän playlistini ja radiosta soikin ihanasti tsemppaava LMFAOn Sexy and I know it. 




Alkuverryttelyn jälkeen kiertelin tutumpia laitteita läpi, eli lähinnä jalka-sekä vatsalihaslaitteita. Nyt kyllä tuntuu siltä että jalat on huomenna kipeämmät kuin ikinä, huolimatta perusteellisesta loppuvenyttelystä. Mietin lisäksi kotimatkalla tulevaa saliaikatauluani, totesin olevani liian kunnianhimoinen kun mietin että käyn salilla aina kun ei ole töitä taikka darra. Tätä ajattelumallia kun kestäisi korkeintaan kaksi viikkoa kunnes iskisi taas laiskuus. Ja huomenna taidan jättää suosiolla väliin ja valitella kipeitä jalkoja kotona :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3