Nyt on pakko heittäyty hieman teinimmälle asteelle mutta perjantaina se vihdoin tulee, eli uusin Twilight leffa :D Silloin kun ensimmäisen kerran kuulin puhuttavan kyseisestä hömpötyksestä, reaktioni oli hyvin pitkälti "pyhpah" ja olankohautus. Mutta sitten eräänä jouluna rakas isoäitini antoi lahjaksi osan 1 Dvd. Myöhemmin koitti myös sairaspäivä jolloin ei kerta kaikkiaan ollut muuta tekemistä kuin katsoa ensimmäinen Twilight-elokuva.
Koukkuunhan sitä sitten jäätiin ja kirjahyllystäni löytyvät kaikki kyseisen sarjan teokset. Jep, hieman ehkä nolottaa mutta saa kai sitä edes yhdessä tyttöjen hömpötyksessä olla mukana :D Kattoopahan toi toinenkin osapuoleni Vampyyripäiväkirjoja jotka kyllä menevät tämän kanssa samaan kastiin.
Pupuseni Miran kanssa olisi sitten tarkoitus mennä katsomaan Aamunkoi heti kun vain mahdollista. Torstaiyönä Sellossa olisi kyllä 00.04 ennakkonäytös mutta taitaa jäädä välistä kun silloin on myös haalaribileet :/ Eli joudun odottamaan todennäköisesti perjantai-iltaan. Suunnittelin katsovani ainakin viimeisimmän elokuvan että olen taas täysin perillä juonesta :) Kirjoja kun en tähän hätään ehdi lukemaan uudestaan mutta ehkäpä sekin sitten elokuvan jälkeen jotta voin verrata tapahtumia toisiinsa.
Tässäpä vielä elokuvan traileri että voi jokainen fiilistellä tulevaa <3
Tennarissa muuten järkätään tällä viikolla faniennakkonäytös jonne on tulossa myös yksi elokuvan tähdistä :) Tietoa tapahtumasta täältä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3