torstai 24. marraskuuta 2011

Taistelua ja itsensä palkitsemista

Tänään olen kirjalimellisesti koko päivän tähän mennessä taistellut ihanien koulutehtävien parissa. Syynä on tietenkin mahtava Microsoftin ohjelma Access, jolla luodaan relaatiotietokantoja. Noh, ei siinä sinänsä ongelmaa ellei itse ohjelma niitä kehittäisi. Vaikka kaikki on tehty oikein, mikään ei silti toimi eikä mitään voi muuttaa ellet ensin avaa ja tallenna ja sulje ja tallenna uudestaan kaikkea, kokoajan. Ei siis yhtään turhauttavaa. Nyt kuitenkin ongelmat on tältä päivältä selätetty ja mahdotonkin on saatu toimimaan, huomenna vielä hieman hienosäätöä ja sitten pitäisi kelvata.


Ostin tänään myös koulusta Laurea-hupparin, ei sitten ehkä tarvitse aina viluissaan hamstrata kaikkia Samin huppareita :) En ehkä olisi ostanut kyseistä paitaa ellei siinä olisi ollut tuota vetskaria edessä. Inhoan meinaan yli kaiken epäkäteviä pään yli vedettäviä huppareita.

Olen myös koittanut pakolla katsoa yhtä elokuvaa, nimittäin Bridesmaidsia. Nyt taitaa olla menossa jo ainakin 4 päivä kun koitan sitä elokuvaa saada pakkopullana alas osissa. Katsottiin tai oikeastaan kuunneltiin Suvin kanssa haalarimerkkien ompelun ohessa elokuvasta jopa puolet mutta sen enempää kumpaakaan elokuva ei innostanut. Onneksi en aikoinaan mennyt leffateatteriin kyseistä kammotusta katsomaan. Vaikka olenkin "tyttöhömpän" ystävä, niin silti suuri EI KIITOS tälle elokuvalle.


Ainoa hyvä puoli tässä elokuvassa oli se että päähenkilö katseli Tom Hanksin tähdittämää elokuvaa Cast Away, ja siinä huudeltiinkin ihanan Wilsonin perään :) Sehän oli se Wilson merkkinen lentopallo josta tuli päähenkilön paras ystävä autiolla saarella ja piti hänet edes jokseenkin järjissään :)


Nyt siis parempien elokuvien pariin ja sen jälkeen Blues-Lukko :) ->

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3