Tehtiin eilen reissu uuteen ja upeaan Verkkokauppaan ennen matsia, tietysti parhaimpaan ruuhka-aikaan kello viideltä. Matkalla nähtiin joko valoihin nukahtanut tai kuollut (tää me päätettiin että oli oikee vaihtoehto) ukkeli. Auto seisoi keskellä katua valot päällä ja käynnissä, ja ukko etupenkillä pää taakse nojaten ja ei mitään reaktiota tööttäilyyn. Ihan tyytyväisenä siinä hengaili keskellä tietä kaikkien tiellä. Suomalaisen kulttuurin tuntien kaikki muutkin oli ajaneet siitä ohi asenteella "kyllä seuraava tekee asialle jotain" joten ties kuinka kauan oli siinä ollut. Me sentään koitettiin tööttäillä muttei auttanut.
|
Panorama kuva tulevasta Verkkokaupasta |
Täytyy kyllä ihan ekaksi kuvaa kommentoida ettei se kyllä noin iso ollut (ainakaan vielä?). Ja pysäköintialue ja perille löytäminen pimeässä, ihan mahdoton tehtävä! Niitä hemmetin aitoja joka puolella eikä opasteista tietoakaan? Lisätään vielä joukkoon Tallinkeille sompailevat autot niin soppa on valmis. Noh, kun vihdoin löydettiin perille parkkipaikalle, oltiin uunoja ja kierrettiin koko pytinki hienosti ympäri kun ei myöskään löydetty sinne oville. Fiilis oli mahtava.
Itse Verkkokauppa oli iso (ylläri) mutta mielikuva oli vain leveämmälle alueelle levitetyt tavarat ja enemmän tyhjää jotta myymälä vaikuttaisi niin massiiviselta kuin olisi tarkoitus. Eli periaatteessa ihan sama kuin ennenkin, tuotteet vain leveämmällä ja enemmän tilaa liikkua. Järjestys oli vielä ehkä epäloogisempi kuin aikaisemmin mutta ehkäpä se johtui siitä, että kaikki vaikutti vielä hieman keskeneräiseltä.
|
Blackstorm Gaming Cafe by ESPC |
Paljon puhuttu ja mainostettu uusi pelikahvila. Ensin en edes tajunnut astuneeni pelikahvilaan kunnes näin kyltin yläpuolellani sekä koneet kahvilan taka-alalla. Ensimmäiseksi silmääni osui kahvilan ruokatarjonta, sillä olin erittäin nälkäinen kun en ollut oikein ehtinyt mitään syömään koko päivänä :D Kahvilasta en tosin löytänyt hintoja muutakuin leiville, se jäi häiritsemään ja Sushiannokset eivät vastanneet mainostettuja annoksia. Olivat kovin suppeat ja hintaa en tosiaan saanut selville. Päädyin ottamaan 3 täytteen salaatin joka kustansi 8,50€, perinteiden mukaisesti katkarapu-tonnikala-fetasalaatti perussalaattipohjalla. Nälkä ei lähtenyt ja en saanut salaattiin parmesaanilastuja vaikka pariin otteeseen niitä pyysinkin joten luovutin sitten kesken :/
Pojat kävivät testaamassa koneita (9kpl) jotka olivat tällä hetkellä vielä ilmaisia, sillä niihin ei oltu vielä asennettu kuin 1 peli. Ilmeisesti koneita on tulossa vielä lisää ja 1 taisi olla syystä X poissa. Pelaaminen onnistuu vain pelikahvilan sisällä toisia pelaajia vastaan valitettavasti. Hinnaksi ollaan ilmeisesti kaavailtu 3e/h joka vaikuttaisi ihan kohtuulliselta hinnalta. Kunnon pelikahvilaksi tästä paikasta ei vielä ehkä ole näillä puitteilla mutta aika näyttänee mihin tässä paikassa on potentiaalia. Vertailukohtina tähän kahvilaan voisi käyttää entistä Helsingin LEVEL7-pelikahvilaa, joka oli oikea jokaisen nörtin unelma tai sitten Tukholman Inferno. Pimeitä peliluolia joissa kymmenittäin koneita, myynnissä energiajuomaa, COLAA sekä pientä syötävää. Syömispuolessa Blackstorm vie kyllä voiton helposti. Pelikahvilan sijainti on kyllä miinus, sillä Jätkäsaari on hieman sellainen paikka että sinne pitää erikseen eksyä, ei ole oikein minkään varrella joten on oma vaivansa lähteä sinne erikseen. Mutta tosiaan, antaa ensin ajankulua ja katsotaan sitten mitä tuleman pitää :)
Kuka sitä uutta kahvilaa pyörittää, kun ei oikein tullut seurattua kun löysin tämän:
VastaaPoistahttp://fi.wikipedia.org/wiki/Level7_Gaming_Cafe#Blackstorm-pelikahvila
Ainoa vastaus mitä yleensä kuulee on "no ESPC"... Muttei se syrjemmällä asuvalle oikein mitään sano, samannimisestä tapahtumasta oon vain joskus kuullu... Ja vain kymmenen konetta?
I give up.
Pelikahvilaahan pyörittää 2kpl Sami-nimisiä henkilöitä, jotka on jo pidemmän aikaa pyörineet Suomen e-sport skenessä :) Hehän ovat vastanneet myös itse ESPO-turnauksen pääjärkkäämisestä.
VastaaPoistaNiin ja kirjoitushetkellä vain 10 konetta, en tiedä onko niitä tullut lisää tai tuleeko ylipäänsä. Facebookissa pystyy myös kahvilan toimintaa seuraamaan.
VastaaPoista