torstai 26. tammikuuta 2012

Jääkiekon MM-kisat: Ensimmäinen koulutuspäivä

Urakkani kohti MM-kisoja alkoi virallisesti tänään. Kotikisoihin haettiin parisen kuukautta sitten vapaaehtoisia ja hain ns. läpällä, koska en todellakaan uskonut tulevani valituksi. Kuitenkin minut valittiin jatkohaastatteluun ja nyt sitten alkoi itse koulutus. Omana alueenani on asiakas- ja VIP-palvelut. Ihan tarkka työnkuva ei ole vielä selvillä, mutta se on joko aitio/VIP/hospitality-puolella, mahdollisesti jopa kaikkia. Tutustuin tänään tarkemmin erääseen Ninaan, joka on jo konkari MM-kisojen kanssa vuosilta -97 sekä -03. Hän isännöi ilmeisesti IIHF-aitiota näissäkin kisoissa, ja suositteli hän minullekkin että pyytäisin erikseen päästä aitiopuolelle. Mikäs siinä, sen voisin tehdäkkin :)


Tilaisuudessa oli puhumassa muutamia tärkeitä henkilöitä kuten esimerkiksi ministeri Paavo Arhinmäki, kiekkolegenda Jari Kurri, Suomen jääkiekkoliiton pj Kalervo Kummola sekä yleisenä inspiroijana Petteri Summanen. Tilaisuuteen oli selkeästi satsattu enemmän rahaa kuin olisi ollut tarpeen. Itse asia oli mielestäni suht jonninjoutavaa selostusta, joka kuultiin kaiken lisäksi ainakin 3:een kertaan. Puitteet olivat toki hienot sekä erityisesti vapaaehtoisten lahjuksiin oli panostettu. Mukaan kotiin lähti 2kpl lippuja Suomi-Venäjä stadionotteluun torstaille 9.2, maskottimme Hockeybird-aiheinen pipo, 2 virallista MM-kisa t-paitaa sekä läjäpäin esitteitä kisoista.


Mitäpä nyt sitten opin itse kisoista? Noh en oikeastaan mitään, mutta oli ihan kiva tutustua paremmin Ninaan. Hän kertoili omasta työstään lentoemäntänä sekä antoi vinkkejä tulevaa Pariisin reissuamme varten. Itse kun on kuulemma käynyt siellä jo kyllästymiseen asti. Vaikka meillä olikin "hieman" ikäeroa, jutustelu oli ihan luontevaa ja saimme aikamme kulumaan paremmin tilaisuudessa.

Koulutuspäivän paras osio ruokailun jälkeen oli ehdottomasti loppuhuipennus, joka ainakin yllätti itseni täysin. Mainitsin jo tuossa aikaisemmin, että tilaisuuteen oli satsattu "liikaa" rahaa ja se näkyi kunnolla vasta lopussa. Suureksi yllätykseksi ja iloksi pääsimmekin seuraamaan Jare&VilleGallen keikkaa! En ole koskaan aiemmin kyseisiä herroja nähnyt livenä, joten on sekin nyt sitten koettu :) Keikka kesti 3 biisin verran eikä ole vaikea arvata mihin biisiin keikka loppui ;> Lopuksi hieman videota keikasta. Toivon, että Apple takaa sen "fullHD" kuvanlaadun kun tuolla iPhone 4S:llä videot kuvasin.




3 kommenttia:

  1. Vau kuulostaapa mahtavalta tilaisuudelta! Varmasti hienon hieno kokemus! :))

    VastaaPoista
  2. Odotan jo kovasti, että päästäisiin itse kisoihin asti! :) Eiköhän tästä itse koulutuksestakin tule mukavaa aikaa, kun on mukavia ihmisiä ympärillä sielläkin :)

    VastaaPoista
  3. Vautsi siistiä! Pidähän kivaa :)

    http://makeyourlifeafantasy.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3