maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuosi 2012

Uusi vuosihan otetaan perinteisesti vastaan erilaisia lupauksia tehden. Tässäkin perheessä niitä muutamia suunniteltiin jo hyvissä ajoin etukäteen toteutettavaksi. Salilla olen päättänyt käydä ahkerasti, jotta pääsisin siihen kuuluisaan kesäkuntoon ja tarkoitus olisi myös olla hyvässä kunnossa ennen maaliskuisia Pacifique-bileitä. Sinne kun ajattelin tilata kivat bikinit Victoria's Secretiltä :)



Elämäntaparemontti alkoi tänään kunnolla, kun päätin kokeilla uudestaan jo viime vuonna kokeilemaani karppausta. Elellään siis toisen puoliskon kanssa miltei ilman hiilihydraatteja ainakin tämä kuukausi. Poikkeuksena kuitenkin yhdet pikkujoulut, jolloin mies saa luvan lähteä laivalle ja juoda alkomahoolia :) Tarkoituksena on myös pitää hiilarit vähemmällä myös jatkossa, mutta tätä "tehokarppausta" siis ainakin noin kuukausi omalla kohdallani. Katsotaan kuitenkin miten tämä taas sujuu.



Itse vuoden vaihtohan tapahtui ystävieni kotona. Meitä oli kokoontunut vanha lukioporukka kokoon puolisoineen. Vuosi vaihdettiin pihalla tähtisädetikkujen ja muutamien rakettien parissa. Tumpelona onnistuin myös rikkomaan oman skumppapulloni miltei heti kun se oltiin auki saatu. Lapaset + lasipullo on erittäin huono yhdistelmä.


Eilen käytiin katsomassa Sherlock Holmes - the game of shadows. Leffa oli mielestäni hyvä, jopa parempi kuin ykkönen. Täytyy kyllä myöntää, että muistikuvat ykkösestä on hieman hatarat mutta kuitenkin. Muistan siitäkin tykänneeni kun sen joskus elokuvissa kävin katsomassa. Suosittelen kyllä katsomaan kumpaisenkin.


Tarkoitus on myös mennä katsomaan monta muuta uutta elokuvaa. Luvassa on tyttöjen hömppää sekä hieman vakavampiakin elokuvia. Tyttöjen kanssa mennään katsomaan ainakin New Year's Eve sekä My Week With Marilyn. Uusin Vares mennään toivottavasti katsomaan jo heti ensi-iltaan toisen puolikkaani kanssa :) Vareshan tulee ensi-iltaan tämän viikon perjantaina.






















2 kommenttia:

  1. Ja sitten Saraa vahtimaan, että äitikin pääsee iskän kanssa elokuviin...:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3