maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäismaanantain aherrusta

Viimeinen lomapäivä ei kulunut ainakaan laiskotellessa, sillä heti herättyäni kymmeneltä siirryin keittiöön lempipuuhaani eli tiskaamaan. Tiskejä olikin kertynyt taas kiitettävä määrä tiskikoneemme ollessa hajalla. Nyt kuitenkin keittiö on siisti taas hetken ja innostuimpa muutenkin siivoamaan koko asunnon. Kotona on taas kiva olla, kunnes normaali arki taas sottaa sen.


Tässäpä hieman kuvia meidän astiastosta ja muista keittiöhärpäkkeistä. Olen kerännyt pitkään lähinnä lahjaksi saatuja Arabian KoKo astioita ja toiveenani on ollut kerätä niitä kaikissa mahdollisissa väreissä. Meiltä ei siis montaa lautasta samassa värissä löydy ja tykkäänkin, että kattauksesta saa aina värikkään. Kuitenkin kahdelle sana tarvittaessa samanväriset astiat pöytään. Lempparivärini on tuo turkoosi ja pieniä lautasia voisin hankkia enemmänkin kyseisessä värissä. Kuvassa näkyvät myös kaksi lemppari kahvimukiani eli Lexingtonin beessi muki sekä Pariisista pakollinen matkamuisto, jonka toteutin mukin muodossa. Harmi ettei suloinen pikkulusikka näy nyt tässä kunnolla.


Makkarissa yritin aloittaa yhtä ikuisuusprojektia, nimittäin saada kaikki vaatteeni edes jonkinlaiseen järjestykseen. Sain siirrettyä melkein kaikki mekkoni henkarikaappiin, jossa ne ovat paremmin säilytyksessä, Täten Samin kaappi sai myös enemmän tyhjää tilaa, kun omat vaatteeni siirtyivät pois tieltä. Vielä kun saisin kaikki talvi- ja lasketteluvaatteet varastoon talveksi niin tilaa voisi olla riittävästi.

Paita Gina Tricot, housut H&M
Liivi Vero Moda























Tälläisessä asussa ollaan tänään hengailtu kotona ja käväisty nopeasti Shellillä täydentämässä Pepsimax-varastoja. Erätauko Blues-Pelicans-ottelussa näyttääkin loppuneen, joten täytyykin kiiruhtaa takaisin telkkarin ääreen, ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3