tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tappotreenit takana

Valmentajamme tytär Suvi piti meille tänään taas varsin ihanat treenit. Hän oli päättänyt ettei enää lähde iltalenkille, joten mekin saamme sitten osamme kuntoilusta. Hyvähän tämä tottakai on meidänkin kannalta, mutta jalat vain ovat jo valmiiksi väsyneet. Kevyeksi alkulämmittelyksi juostiin kenttää ympäri muutaman kerran ja loppuun tehtiin vielä koordinaatioharjoituksia ja sprinttejä. Tottakai lihakset lämmiteltiin myös kivoilla punnerruksilla ja vatsalihaksilla. Tässä vaiheessa treenejä olikin jo kiva olla aika kuitti. 

Heittelyosuudessa itselleni ja parilleni Minnalle koitui kohtaloksi myös lisää vatsoja, sillä aina kun palloa ei saanut kiinni, piti tehdä 5 kpl vatsalihaksia (ihan kuin Hecticin matsissa konsanaan paitsi siellä tehdään punnerruksia). Muutoin heittotekniikka oli jo parempi kuin viime kerralla. Arkuuteni takia tosin en palloja vielä ota kunnolla kiinni. Varsinkaan niitä, jotka tulevat vähääkään naamaa kohti.

Lyöntiosuus olikin varsin opettavainen tällä kertaa. Kerrattiin merkkejä läpi ja treenattiin miten milläkin merkillä tulee toimia niin sisä- kuin ulkopelissäkin. Hieman olin välillä hukassa, mutta onneksi joukkuekaverini ymmärtävät että olen vielä hieman hukassa kaiken uuden kanssa. Ei ole paljoa Lipon junnupesiksestä apua oikeilla areenoilla. Kerrattiin myös läpi ykkös- ja kakkostilanteet ja lopuksi treenattiin myös kotiutuslyöntejä. Koska Kuittarin kenttä on suoraan sanottuna p**ka, ei lyönnit menneet niin hyvin kuin olisivat voineet. Kiitos hiekkakentän, pallotkin pomppivat ihan minne sattuu ja kukaan ei niitä saa myöskään kiinni kunnolla. Onneksi sunnuntaisin sentään olisi treenit kunnon alustalla, mutta tässä kuussa itse en ainakaan pääse paikalle. 

Nyt sitten nauttimaan lasillisesta Pepsi Maxia ja katsomaan Salattuja Elämiä! Huomenna pidänkin välipäivän kaikesta liikunnasta mielestäni ihan ansaitusti, jotta jaksan sitten taas torstaina kahden tunnin pesistreenit. Rentouttavaa illanjatkoa sinnekin!

2 kommenttia:

  1. Kiitos kommentistasi blogiini! :) Poistin kyseisen postauksen kun huomasin siitä keskusteltavan eri keskusteluissa!:D Epäilinkin niiden housujen venähtävän samointein!:)

    VastaaPoista
  2. Jeps, muutoin olen ollut housuihin tyytyväinen kun itse tosiaan vaikeimman kautta menin :D Suosittelen hommaamaan kyllä kyseisen malliset jos värikkyys inspaa :) Ja kiitos myös omista kommenteistasi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3