Ensimmäinen päivä onkin nyt sitten omalta osaltani takana. Päivä päättyi jo paria tuntia aiemmin kuin oli suunniteltu, lääkäriin kun joutui lähtemään. Onneksi meidän alueella ei ollut todellakaan ruuhkaa havaittavissa, joten pääsin helposti poistumaan eikä tytöille jäänyt hässäkkää. Me majailemme siis Kansainvälisen Jääkiekkoliiton VIP-alueella ja päätehtävämme on skannata vieraita. Tiedän, kuulostaa todella haastavalta!
Tässäpä myös pari kuvaa Areenan ulkopuolelta. Tässä kuuluisat faniteltat ja sponsoripisteet. Hieman ennen kymmentä ei ollut vielä kisaturisteja, mutta ensimmäiset humalaiset Suomi-fanit bongasin Annexin pihalta yhdentoista aikaan, sopivasti tuon VIP-sisäänkäynnin vieressä hörhöilemässä. Tuli kaikenkaikkiaan edustava olo!
Tässäpä myös kisoista toinen saamani "palkkio" eli kaksi lippua USA-Sveitsi peliin. Oikeasti sain vain yhden lipun, joka oli tarkoitettu ystävälle, jotta pääsisin esittelemään että missä oikein olenkaan töissä. Onneksi sain toisen lipun ihanalta Ninalta (KIITOS!), jotta pääsen Samin kanssa yhdessä katsomaan tätä varmasti jännittävää peliä :)
Ensi kerran olenkin menossa Areenalle vasta maanantaina, joten asukuvia In-action tulee silloin. Nyt kun vaatteita sai tuunata hieman ja laittaa oman neuleen päälle, olivat vaatteet vallan mukavat jopa. Myös kaikki IIHF:n vieraat olivat oikein ystävällisiä ja ensijännityskin poistui heti ensimmäisen skannauksen jälkeen. Innolla odotan tulevaa viikkoa ja uusia kiireitä! Olipahan tässäkin hiljaisessa päivässä se hyöty, että pääsin opettelemaan muutamia hienoja ruotsinkielisiä lauseita ensi viikon suulliseen tenttiin!
Illallahan on myös tietenkin Suomen ensimmäinen peli, jonka Suomi tottakai voittaa! Meillä on täällä kisakatsomo pystyssä kaikkine herkkuineen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3