maanantai 14. toukokuuta 2012

Vuosi yhteiseloa takana

Juhlittiin tänään mieheni kanssa ensimmäistä vuosipäiväämme. Oikeasti ollaan kyllä oltu jo paljon kauemmin yhdessä, mutta tänään oli ns. virallinen päivä. Olimme suunnitelleet jo etukäteen, että mentäisiin Vantaalle Flamingoon leffaan ja syömään, mutta yllättäen suunnitelmat hieman muuttuivat. Mentiin kyllä Flamingoon, mutta leffailu vaihtui keilaukseksi leffojen hankalien ajankohtien vuoksi.


Valittiin ravintolaksi tällä kertaa joku muu kuin S-ryhmän ravintola ja päädyttiin Parilla Steak Houseen. Ruoka siellä oli ihan kohtuu hintaista ja ainakin omasta mielestäni todella hyvää.


Itse otin alkupaloiksi friteerattuja tiikeriravun pyrstöjä sweetchili-kastikkeessa ja Sami otti sienikeittoa.


Pääruoaksi otin itse chilihärkää valkosipuliperunoilla punaviinikastikkeessa. Oli muuten hyvää, mutta chili olisi vissiin pitänyt syödä samaan aikaan lihan kanssa, jotta tulisuus olisi tullut kunnolla esiin. Eipä tuo muutenkaan kovin tulista chiliä ollut, mitä aluksi pelkäsin. Aluksi haaveilin jälkkäristä, mutta parin siiderin ja tämän annoksen jälkeen olin enemmän kuin täynnä.

Tästä suunnattiinkin sitten kohti keilahallia ja otettiin meille rata tunniksi. Kallista touhuahan tämä oli, 38€ kenkövuokrineen yksi tunti maanantai-iltana?? Onneksi töistä hankitut liikuntasetelit vähän pienensivät maksukynnystä.



Pelien lopputulos oli tiukka 2-2, vaikka luulenkin että Sami alkoi hieman hellittää otettaan, jotta mullakin olisi ollut mahikset! Onnistuttiin molemmat kuitenkin saamaan muutama täyskaatokin, vaikka se 1 tietty keila jäikin sieltä useimmiten pystyyn. Onnistuin myös itse tekemään aika makean täyskaadon, kun heitin aika selvästi ohi optimikohdasta, mutta keilat vain sattuivat kaatumaan otollisesti! Aika makeeta siis.

Kaiken kaikkiaan meillä oli mukava päivä ja ehdittiin kotiin sopivasti näkemään Suomen eka maalikin! Onneksi tänään tuli voitto niin joskos se loisi uutta uskoa Suomen joukkueeseen ja tiukkaan koitokseen puolivälierissä Usaa vastaan. Se pelihän kun on pakko voittaa! Sami myös bongasi Slovakian maajoukkueen kahvilasta, kiitos jättiläismäisen Zdeno Charan! Itse en olisi kyllä tunnistanut millään vaikka olisi ihan vastaankin kävellyt.

Pakko laittaa vielä tämä kuva loppuun, jonka bongasin aikaisemmin päivällä weheartit-sivustolta. On se Sami vaan niin ihana <3

3 kommenttia:

  1. huuui miten kivan olonen blogi, liityin !:)

    siqudk0.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana blogi sulla :) sait uuden lukijan! Käyhän kurkkaas munkin blogiin..

    http://loca-peoples.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Ihanan näkösiä ruokia ! :) Ja muutenkin oikein kivanoloinen blogi !

    http://bellawoww.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3