lauantai 12. toukokuuta 2012

Superpesistä: Hyvinkään Tahko vs Sotkamon Jymy

Olin tänään kummieni kanssa seuraamassa Hyvinkään Tahkon ensimmäistä kotiottelua tällä kaudella. Odotettavissa oli kova kamppailu, vaikkei se siltä heti aluksi näyttänytkään. Ensimmäisen jakson Jymy vei puhtaasti 5-0 kotijoukkueen siis jäädessä juoksutta. Fanikatsomossa tämä aiheuttikin pientä närää ja Jymyn ollessa ulkovuorossa, kentälle lensikin (vaaraton) wc-paperirulla.


Lopputuloksena siis fanikatsomo tyhjäksi ja yksi henkilö raudoissa poliisin helmaan. Ilmeisesti myös poliisi pääsi loukkaantumaan siinä. Ihmeempiä riehumisia en kyllä fanikatsomossa nähnyt, ihan normaalia fanitusta joskin hieman jääkiekkomaiseen tyyliin. Fanien tifo ottelun alkaessa oli kieltämättä hieno ja yllätyin kun olen tottunut pesismatseissa hieman rauhallisempaan katsomokulttuuriin.


Ennen ottelun alkua Tahkon juniorit olivat jakaneet arvontalappuja, joissa pääpalkintona on vuoden lopussa arvottava 10 000€ arvoinen keittiöpaketti Puustellilta. Tässä ottelussa arvottiin myös 2 Tahkon kausikorttia ja voitto sattuikin sopivasti molemmille kummeilleni! Ei siis tultu tyhjin käsin kotiin. Nyt he saavatkin siis käydä katsomassa kaikki Tahkon loppukauden pelit aivan ilmaisiksi ja ilmeisesti myös jatkosarjan pelit kuuluvat tähän pakettiin.


Itse ottelu päättyi kuitenkin yllättäen vasta kotiutuslyöntikisan jälkeen, jonka Jymy (tottakai) voitti juoksuin 3-2. Kiitos Tahkon kunnarin toisessa jaksossa, he pystyivät siis pinnistelemään ottelun ensin supervuoroon ja juoksuttoman supervuoroparin jälkeen siis pesiksen "rankkareille".

Koukattiin kotimatkalla vielä mummi kyytiin ja matkalla kotiin IS:n toimittaja siis soitteli ja pyysi tarkempia tietoja matsissa sattuneesta episodista. Saimpahan itsekin ainakin lippurahat siis takaisin :)






Ensi kuussa päästäänkin taas seuraamaan Jymyn "kotiottelua" Helsingissä, kun he pelaavat perjantaina 8.6 Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Meidät löytääkin sitten sieltä kolmospuolelta kotipesän tuntumasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3