Ilma oli tänään ihanan kesäinen ja meninkin shoppailun jälkeen heti ottamaan aurinkoa parvekkeelle. Kerrankin kun on vapaa viikonloppu töistä niin on vielä kaunis ilmakin, upeeta!
Onneksi ei ollut ihan hirveä ryysis myymälässä ja saimme melko rauhassa shoppailla. Olisihan tuolla ollut vaikka ja mitä, mutta lempparituotteeni puuttuivat valitettavasti kokonaan. Olisin tarvinut uuden meikkivoiteen, sillä vanhani vetelee viimeisiään ja olisin myös halunnut heleyttävää voidetta tummempana.
Tässä kuitenkin ostosaaliini ja eksyipäs mukaan yksi huulipunakin. Ikinä en ole moista käyttänyt, mutta päätimpä nyt kokeilla kuitenkin. Valokynä oli myös mahtava löyty. Ne kun maksavat normaalisti jotain 15 euron luokkaa enkä ole raaskinut tuhlata moiseen. Ostin myös kesäksi kynsien piristykseksi tuon minikynsilakan sävyssä 5 - be cool ja kohta aionkin sitä jo testailla. Äitini ja mummini ostivat lisäksi muutamia hiustuotteita, mutta itse aion pysytellä tiukasti omissa barbie hair-tuotteissani. Kyseessä siis L'orealin markettishampoot, joita olen käyttänyt jo vuosia ja siitä olen tykännyt. Halpa voi olla myös hyvä.
Mekko ja koru H&M, kengät Aleksi 13 |
Äitini halusi välttämättä ikuistaa tuon kauniin tehtaan tuonne taustalle, mutta menköön nyt sitten.
Sain mutsilta myös uudet aurinkolasit. Juurikin tälläisiä mulla on jo entuudestaan pinkit ja lilat, mutta näissä on nuo hauskat kuvat etupuolella. Huomenna shoppailu jatkuukin heti aamusta Helsingissä Bettinan kanssa, kun piipahdamme Valtterilla ja pitääkin muistaa käydä myös Forumissa MicMacissa katsomassa olisikos siellä mun prinsessasynttäreille jotain kivaa! Toivottavasti on ihana ilma huomennakin. Nyt kuitenkin tekemään kiinankaali"tortilloja" ja katsomaan jotain ihanan rentouttavaa hömppäleffaa, hejdå!
Onpa hauskan näköinen koru! :-)
VastaaPoistaVilkaise!
http://trynalivemore.blogspot.com/
Tykkäsin tosi kovin sun blogista ja liityin lukijaksi :) Ihana tää tehtaanmymälä, missä päin toi on ja onko auki joka päivä? :)
VastaaPoistaSuvi S: Tää myymälä sijaitsee Espoon Kauklahdessa ja käsittääkseni on auki joka päivä paitsi sunnuntaisin (ja pyhät) :)
VastaaPoista