lauantai 5. toukokuuta 2012

Markkinahulinaa ja muita kuulumisia

Tänään on ollut vaihteeksi pelkkä löhöpäivä kotona. Käytiin kyllä Kellonummen hautausmaalla tänään, mutta siitä en sen enempää täällä halua puhua. Kaunis paikkahan tuo vaikutti olevan ja sateinen maisema toi mieleeni elokuvan nimeltä Braveheart.



Kävin tänään myös Leppävaaran maalaismarkkinoilla. En ostanut muuta kuin perinteisesti metrilakuja. Vaikka rikoin jo nyt viikonloppuna hieman karppauslinjaani, en aio niitä kuitenkaan nyt mussuttaa vaan säästän pahan päivän varalle nämä hieman harvinaisemmat namit. Voi kuitenkin olla, että mieheni ne käy salaa syömässä ellen piilota niitä hyvin!


Kieltämättä minua houkutti parit neonväriset kengännauhat eräällä kojulla, mutta koska minulla ei ollut sopivia tennareita nauhoille tällä hetkellä, päätin jättää väliin. Eiköhän noita nauhoja kuitenkin löydy tarpeen vaatiessa esim. Sellon Cyber Shopista.


Kasvatusprojekti etenee hyvää vauhtia ja istutinkin eilen lisää juttuja. Tällä kertaa kippoihin meni tillin sekä miniauringonkukkien siemeniä. Auringonkukkien pitäisi kasvaa n. 1,2m korkeiksi, joten kohta täällä on toivottavasti pienoinen puutarha pystyssä.

Tänään tein meille pitkästä aikaa pestopastaa. Hieman oli huvittavan näköistä jauhelihakastike, kun käytin vihreätä pestoa punaisen sijaan. Jotenkin oli luonnottoman näköistä, mutta kuitenkin hyvää! Lisäsin mukaan tottakai myös juustoa sekä chilihiutaleita. Nyt voisinkin mennä servulle ampumaan pari hepanderia sillä aikaa kun pojat kattelee jääkiekkoa, illanjatkoja!

Swedish House Mafia Vs. Knife Party - Antidote

3 kommenttia:

  1. lovely photos!!
    xoxo

    http://cappucinofrio.blogspot.com.es/

    VastaaPoista
  2. Minäkin haluaisin kasvattaa jotakin, mutta kummasti tuo kissa käy tuhoamassa kaikki kasvin alut :D

    VastaaPoista
  3. Cappuccino: Thank you! :)

    PanicNoMore: Joo se on kyllä kumma, miten varsinkin noi tuoreet kasvit maistuu :D Ehkäpä sun pitää hankkia seinälle jokin kasvatushylly esim niin ei yllä tuhoamaan niitä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3