Olipas muuten ilta eilen! Peli oli kyllä huonompi kuin odotin, mutta tärkeintä kuitenkin että voitettiin. Iltapäivälehdissä on jaksettu mutista Suomen "nihkeästä" voitosta yms kaikesta kisoihin liittyvästä floppaamisesta. On Breivikiä kisajulisteessa, lippujen hinnat on korkeat, katsojia ei näy paikalla ja faniteltat ovat turhia. Breivikin kuva oli kieltämättä iso moka, mutta se onneksi korjattiin. Liput olivat saloissa väärässä järjestyksessä (kuka tästäkin oikeasti jaksoi valittaa). Lippujen järjestyshän kuuluisi olla ennen kisoja julkaistun rankingin mukainen, mutta toisin kävi.
Suomen pelien hinnat ovat kyllä kalliit. Ymmärrän, että ns. kovat matsit on hinnoiteltu kalliiksi, esim Suomi-Kanada, mutta että Suomi-Kazakstan yms ovat samanhintaisia? Voiko kukaan tosissaan olettaa että katsomot olisivat täynnä noilla hinnoilla, kun en itse ainakaan oleta siitä kovin kummoista kamppailua. Voi toki olla, että Kazakstan yllättää kaikki ja jyrää Suomen 12-0, mutta kuitenkin. Omasta mielestäni olisi vain parempi suosiolla laskea näiden "huonompien" matsejen lippujen hintoja, jotta edes useammalla olisi mahdollisuus nähdä Leijonat kotijäällä, vaikkakin sitten hieman huonompaa joukkuetta vastaan. Sami lähti tänään katsomaan toista kärkikamppailua eli Sveitsi-Kazakstan, kun sai ystävältään ilmaislipun kyseiseen matsiin. Itse olisin myös päässyt katsomaan ottelua omalla kulkukortillani, mutta taidan jättää väliin. Toivon kuitenkin, että Sveitsi voittaa kamppailun!
Ruotsissakin on kohistu tyhjistä katsomoista. En valitettavasti ole perillä sen tarkemmin miten aikaisemmissa kisoissa alkusarjan matseissa on ollut porukkaa paikalla, mutta voisin olettaa ettei muuallakaan sen paremmin ole mennyt. Kieltämättä lippupaketit ovat suht hanurista, sillä parhaimmillaan joudut ostamaan liput myös 3 muuhun peliin sen yhden kiinnostavan lisäksi. Tätäkin olisi toki voitu kompensoida antamalla ylimääräiset liput "kaupan päälle" eikä periä kovia maksuja myös näistä peleistä, joihin ei odoteta suurta yleisöryntäystä muutenkaan.
Sitten ne faniteltat. Mika Sulin totesi puolustuspuheessaan, ettei Hartwall Areenan pihalla ole koskaan ollut näin suurta telttaa. Kieltämättä, 1800 ihmisen vetoinen (kalja)teltta on aika massiivinen näky. Koska kisat ovat vasta tosi alussa ja mielenkiintoisimmat pelit vasta edessä, ei telttakaan ole ehkä päässyt vielä kunnolla oikeuksiinsa. Itse en ole ehtinyt käydä vielä kyseistä nähtävyyttä tarkastelemassa, mutta taidampa tehdä sen seuraavan työvuoroni yhteydessä. Kuitenkin kisateltta on ilmainen kaikille kiekkofaneille ja täten kuitenkin täysin ylimääräistä. Onneksi suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu taito valittaa kaikesta. Itse asiakaspalvelutyössäkin olen tottunut siihen, että paskaa sataa niskaan tuhat kertaa helpommin kuin jotain positiivista.
Ensi vuonnahan kisat ovat samaan tyyliin Suomen ja Ruotsin yhteiset, mutta semifinaalit ja mitalipelit pelataan tällöin Tukholmassa. Vuoden aikana toivottavasti ehtii tapahtua paljon parannuksia ja saadaan järki kaikkeen tekemiseen. Kisat itsessäänkin ovat kestäneet vasta 2 päivää, joten on tässäkin vielä aikaa hoitaa epäkohdat kuntoon.
Lopuksi vielä Kauppatorin kultajuhlista. Nythän on siis sellainen tilanne, että mikäli Suomi voittaisi mestaruuden tänä vuonna (tai jonain muuna vuonna), juhlia ei enää järjestetä Kauppatorilla, vaan Olympiastadionin viereisellä pellolla/parkkipaikalla. Mielestäni Kauppatorin juhlat kuuluvat kyllä osana suomalaisuuteen eikä viranomaisilla olisi syytä tätäkin iloa meiltä poistaa. Tottakai ymmärrän myös Kauppatorin paikkana tuomat turvallisuusriskit, mutta miksipä perinteitä silti muuttamaan?
Lippujen hinnoittelu kertoo Jääkiekkoliiton ahneudesta. Matseissa on ollut todella aneeminen tunnelma, kun paikalla on käytännössä vain yritysvieraita.
VastaaPoistaRuotsissa matsit ovat vetäneet huonoimmillaan muutama sata henkeä, aikamoinen urheilujuhla..
Tottakai kulut täytyy kattaa jollakin, mutta eikö olisi fiksumpaa laskea hieman hintoja, jolloin kuitenkin katsomot olisi täynnä ja kaikilla olisi kivaa? Sama rahamäärä tulisi kuitenkin sisään, ehkä jopa enemmänkin jos mietittäisiin oheistuotteiden myyntiä.
VastaaPoista