torstai 3. toukokuuta 2012

May the odds be ever in your favor

Teistä en tiedä, mutta mun kohdalla on ainakin onni myöten! Tänä aamuna huomasin ensimmäisen verson istutuksissani eli kyllä sieltä ainakin jotain on onnistuneesti tulossa mullan alta. Pieni se on vielä mutta eiköhän se siitä!


Lupasin myös jossain välissä esitellä lempparimeikkejäni kesällä, joten tässäpä nekin tulevat. Kyseessä siis Lumenen Natural Bronze- sarjan tuotteet.


Nämä ihon sävyn heleyttäjät ovat kesällä ihan must tuote minulla. Tällä kun saa niin kauniin kuulaan ihon. Tuo vaaleanpunainen on vanha versio tästä samasta tuotteesta ja ovat hieman erilaisia väritykseltäänkin. Vaaleanpunainen kun tuo lähinnä sitä helmiäisväriä kasvoille ja tämä ruskea tuo myös hieman päivettyneisyyttä kasvoille kuulauden lisäksi.


Tuo kevyesti päivettävä kosteusvoide on niin näppärä kasvoille, kun ei päivetä niin rajusti, että jäisi rumia laikkuja mitä usein itseruskettavista jää. Kuitenkin olen muutaman päivän käytön jälkeen huomannut eron kasvojeni värityksessä, joten kyllä siitä kuitenkin väriä saa :) Tuo vasemmanpuoleinen luo sellaisen kimaltavan "feikki"rusketuksen iholle. Eli kun levität iholle, anna hetki kuivua ja käytön jälkeen peset vain pois. Itse olen tätä käyttänyt käsivarsille ja dekolteen alueelle tuomaan vähän väriä sekä glitteriä pintaan.

Onko muilla kokemuksia näistä tuotteista? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3