sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Sunnuntai-iltaa

Nyt on lanit ohi ja alkaa taas normaali arki. Ensi viikolla joudun pitkästä aikaa jopa töihin, jopa huimaksi 2 päiväksi eli torstaiksi ja sunnuntaiksi. Ensimmäinen tenttinikin on huomenna ja olen jopa sisäistänyt mielestäni asiat jotka täytyy huomenna osata :) En siis ole hirveän stressaavaisin mielin liikenteessä ainakaan toistaiseksi :D Sain tänään myös valmisteltua Access-tietokantani palautuskuntoon, yhtä juttua en silti saanut toimimaan vaikka kuinka yritin, täytynee kysäistä Liljalta asiaa kun kouluun asti pääsen.


Katselin tuossa tv.comista, että ensi viikon keskiviikkona pääsen vihdoin katsomaan tuon Victorias Secretin tämän vuoden näytöksen. Tähän asti olen joutunut vain tyytymään näihin kuviin :/






Kohta puoliin alkaa myös Big Brother-talkshow jota onnellisesti seuraan tällä viikolla kotisohvalla. Ystäväni Tanja on jälleen kerran häädössä, mutta empä usko että hän sieltä edelleenkään putoaa. Todennäköisesti sen kohtalon joutuu kokemaan jo tuo kerran häädetty Netta, uusin asukas kun sattuu olemaan. Netasta itselläni ei ole juuri sanottavaa, en ole BB:tä muuten seurannut kuin Talkkeja ja uutiset selaan joka päivä läpi.

BB:n jälkeen voisin vielä syventyä Seppo Jokisen kirjaan Hiirileikki, sitä lueskelin eilen yöllä kello 4 asti samalla kun kuuntelin kun pojat pelasivat NHL ' 12 :D Nukkumaan ei kuulemma ollut tulemista ennenkuin kaikki kaljat oli juotu loppuun ja kahdeksaan asti aamullahan siinä meni. Kyllähän noita nukuttikin sitten kivasti iltapäivä viiteen asti :D Saipahan ainakin kaikessa rauhassa sitten tehdä koulutöitä :)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3