keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Lukuvuosi lähenee loppuaan

Kesäloman alkuun on enää muutama viikko ja kyllä kelpaa! En jaksaisi millään odottaa, että ensinnäkin koulu loppuisi ja sitten vielä töistäkin olisi tiedossa 4 kokonaista viikkoa palkallista lomaa. Pidän lomani 2 osassa ja ensimmäinen setti alkaakin 1.6 klo 22! Pääseepähän mukavasti aloittamaan lomat synttärikemuilla tyttöjen kanssa :)


Eilen kävin suorittamassa pakollisen ruotsin kurssin alta pois. Viimeinen osa olikin suullinen tentti, jota jännitin ihan tajuttomasti. Onneksi olin hallilla opetellut ulkoa muutamia hienoja lauseita tähän kuvitteelliseen työhaastatteluun ja tutkintotodistukseen tuleekin täten molemmista ruotsin osioista 4! Tähän ei voi kuin olla tyytyväinen. Kiitokset vain Mikaelalle ja Bettinalle hienoista lauseista <3

Tänään kävinkin sitten suorittamassa liiketalouden käsiterästitentin. Hyvinhän sekin meni, kun olin vaikeimpia sanoja ehtinyt googletella eilen. Enää siis pari rasittavaa liiketalouden tenttiä edessä ja pari loppuraporttia ja kouluvuosi on siinä!


Maanantaina olin taas oma itseni, kun olin katsonut työvuoroni aivan päin mäntyä. Menin vahingossa töihin vain 5 tuntia liian aikaisin. Lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä, sillä tutustuimpahan myös muihin vippiryhmäläisiin kuin pelkästään omiini (meidän ryhmä on silti paras). Pääsin myös ensimmäistä kertaa kunnolla katsomonkin puolelle, kun pääsin seuraamaan huippujännittävää Ranska-Kanada- ottelua. Kohtapuoliin onkin taas aika lähteä hallille ja tänään voisin koittaa ottaa kuvia kisa-asusta muutoinkin kuin henkarissa.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi <3